Kipeänä on kurjaa

Olen ollut enemmän tai vähemmän kipeänä viimeiset puolitoista viikkoa. Kuumetta ei ole ollut lainkaan, mutta muuten on väsyttänyt kamalasti, röörit ovat olleet tukossa ja ruokahalu meni aluksi ihan kokonaan. Se, että kipeänä ruoka ei maistunut, oli vakavin oire sitkeästä flunssasta. Ikävää on myös se, että kun nenä on tukossa, puolet makuaististakin katoaa.

Kipeänä voimat olivat kateissa, joten aluksi piti turvautua helposti valmistettaviin ja nieltäviin valmisruokiin. Tuli testattua Pirkan kasvisminestronekeittoa ja Apetitin kasvissosekeittoa. Vaikka minestronekeittoa ei mennyt alas kovinkaan montaa lusikallista, vei se kirkkaasti voiton Apetitin sosekeitosta, joka oli ainakin nenätukkoiselle mautonta ja omaan makuuni liian porkkanaista. Testattu on, eikä tarvitse kokeilla uudelleen.

Parin päivän sairastamisen jälkeen olin niin tylsistynyt kotona makoilemiseen, että uskaltauduin Epen kanssa Hakaniemen halliin kahvittelemaan ja ostamaan soppa-aineksia. Eikös kanakeitto ole sitä, mitä flunssassa kuuluukin syödä? Meidän flunssanparannuskanakeittoon kuului parantavina ainesosina luomujuureksia, runsaasti inkivääriä, valkosipulia ja currya.



Parannuskeiton jäljiltä oli jo niin vahva olo, että teki mieli kiinteämpää ravintoa. Spagetti jauhelihakastikkeella on todellista lohturuokaa. Se maustettiin vahvasti mojo piconilla, jotta saimme nenää enemmän auki. Tulinen kastike lempeni mukavasti tuoreella basilikalla ja juustoraasteella.


En juuri koskaan ole kipeänä, mutta seuraavaan flunssaan olen varmuuden vuoksi varautunut miettimällä, mitä kipeänä pystyisi ja jaksaisi syödä. Keitot on helppo lusikoida naamaan missä kunnossa tahansa. Valmisruoista vahvastimaustetut Kitchen Joyt voisivat saada tukkoisen nenän auki. Ehkä jätski turruttaisi mukavasti kipeän kurkun? Spagetti jauhelihakastikkeella on aina varma nakki, ja sitä on helppo varastoida pakkaseen pahan päivän varalle. Hedelmäsalaatti olisi raikasta ja terveellistä, mutta sen tekeminen pitäisi kipeänä saada ulkoistettua. Muita hyviä ideoita?

Ei ruokaa, silmänruokaa

Töihin pyöräillessä oli pysähdyttävä sillalle ihailemaan auringonnousua. Onneksi oli kamera matkan jäljiltä mukana.

Budapestin ruoka-juoma-highlightit

Pörkölttiä Sinisessä ruusussa
Hämärältä sivukadulta löytyi paikallisen suosittelema paikallinen ravintola Kek Rozsa Etterem, jonka pörkölt oli erinomaista. Ruoka oli todella hyvää ja edullista, mutta Sinisen ruusun miljöö ei askeettisuudellaan juuri houkutellut viihtymään. Taustalla pauhasi telkkarissa Tanssii tähtien kanssa, ja selvästi unkarilaisten lanne liikkuu tulisemmin kuin meikäläisten.


Kauppahalli
Kauppahallit ja torit on mun suosikkeja! Tuoreita vihanneksia, liha- ja leipäkauppoja ja Budapestin hallissa lisäksi paprikamausteita, kuivattuja paprikoita ja valkosipulia. Ruokatuliaiset (kuivatut chilipaprikat, paprikajauheet ja -pyreet) tuli hankittua. Jos hallin asiakaskunnan olettaisi vastaavan keskimääräistä budapestiläistä, olisi keski-ikä n. 65 v ja sukupuolijakauma seuraava: mummot ostoksilla, papparaiset yläkerran ruokapaikoissa oluella.

Yhdessä kojussa valmistettiin struudeleita lähes sarjatuotantona. Ne olivat aika erilaisia kuin saksalaiset struudelit: taikinaa oli vain nimeksi, täytettä hyvin runsaasti. Tarjolla oli sekä makeita että suolaisia vaihtoehtoja. Makeista struudeleista monessa oli täytteenä rahkaa ja makeutta saatiin päälle ripoteltavasta tomusokerista. Aika täyttävä välipala!



Terveysvesi
Budapestin kylpylöissä virtaa lähdevesi, joka parantaa kaikki vaivat huonosta ihosta ruuansulatusongelmiin. City Parkista löytyi pömpeli, jossa tätä terveysvettä sai ostaa tuopeittan ja pulloittain, eikä terveyden hintakaan ollut kovin paha: puolen litran töppönen maksoi 30 forinttia, eli noin 10 senttiä. Sitä piti kokeilla, sillä olihan ainakin Maisun iho kylpylän jäljiltä samettia ja silkkiä. Helskatin pahaa se terveysvesi vain oli, rikin katku tuntui nenässä ja kielellä. Hukkaan meni mun terveysvesi, nurmikko sai puolet tuopista.

Muut ruuat ja juomat
Paikallisia herkkuja tuli maisteltua. Ruoka on aika tuhtia ja rehellistä: paprikaa, tomaattia, kaalia, lihaa, eikä rasvan määrässä ole turhia pihtailtu. Paikalliset ravintolat eivät ole suoranaisesti kasvissyöjän taivaita, ja itsellenikin maistui kasvikset tavallista paremmin matkan jälkeen.


Unkarin viinejä on haukuttu niiden makeuden takia ja neuvottu tilaamaan aina kuivaa viiniä. Paikalliset chardonnayt olivat ainakin ihan hyviä, tuliaisiksi tuotu pullo on toistaiseksi juomatta ja arvioimatta. Paikalliset oluet olivat aika helppoja ja hieman maukkaampia kuin suomalaiset. Soproni-olut maistui parhaalta!


Harmi, että sopivia kuvatallenteita oli kovin vähän. Suurimmassa osassa matkaseuralaiset ovat näkyvissä. Täytyy pyytää niiltä lisää kuvia (vink vink rakkaat matkaseuralaiseni)!

Soppakeittiölounas

Kesän lopulla kävin ensimmäistä kertaa lounaalla paljon kehutussa Soppakeittiössä Hakaniemen hallissa. Olen tarkka siitä, mitä suuhuni laitan, mutta Soppakeittiössä sekä laatu että määrä vastaavat suuni ja vatsani vaatimuksia! Kesän jälkeen olen noin kerran viikossa huristellut metrolla Hakaniemeen syömään soppaa, joka maistuu hyvälle ja josta vatsa tulee täyteen.

Listalla on päivittäin kolme erilaista keittoa, joista kaksi on vaihtuvia, toinen aina kasvista, ja yksi bouillabaissea. Keiton lisäksi tarjolla on tuoretta, rapeakuorista leipää ja yrttiöljyä, joita ei vain pysty syömään niin paljoa kuin haluaisi, sillä keittoakin on runsaasti. Keittoa lusikoidessa on hauskaa seurata vastapäätä olevaa Reinin lihakauppaa sekä hallin asiakkaita, jotka edustavat Suomen kaikkien yhteiskuntaluokkia ja niiden rikkautta. Henkilökuntakin on mukavaa - parin kuukauden säännöllisen ruokailun jälkeen olen lounaskiireestä huolimatta päässyt juttusille.

Silakkamarkkinoiden yhteydessä kävin Vanhassa kauppahallissa, jonne oli juuri avattu oma soppakeittiönsä. Mikä iloinen yllätys, ja yhtenä aurinkoisena päivävä kävelinkin Kauppatorin kupeeseen lounastamaan. Keitto oli sielläkin höyryävää ja herkullista, mutta taidan jatkossa silti mieluummin käydä Hakaniemessä hallin paremman tunnelman takia.

Ekologisen jalanjäljen sosekeitto

Me testailtiin tänä aamuna ekologista jalanjälkeämme ja hiilijalanjälkeämme mm. täältä Hesarin sivuilta. Ihan hyvin me testeissä pärjättiin, mutta päätimme silti tänään tehdä ekologista ruokaa, siis kotimaista kauden kasvista ja juuresta.

Peruna-purjososekeiton ohjeen löysimme Finfoodin sivuilta. Ohjeesta teki mielenkiintoisen omenamehu. Tässä alla resepti on hieman tuunatussa muodossa, sillä meidän keitossamme oli hieman liian vähän purjoa. Finfoodin reseptistä ei oikein ottanut selvää perunan ja purjon suhteista. Resepteissä pitäisi aina olla määrät niin, että niistä osaa päätellä ainesosien oikeat suhteet. Itse en yleensä noudata reseptejä kovinkaan orjallisesti, vaan käyn tarkistamassa niistä määrät, ajat ja lämpötilat.

PERUNA-PURJOSOSEITTO

1 osa purjoa
3 osaa jauhoisia perunoita

muut ainekset reseptiä mukaillen:
1-2 sipulia tuomaan makua
voita kuullottamiseen
1,5 dl omenamehua
kasvislientä sen verran, että kasvikset peittyvät
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
reilu luraus kermaa
runsaasti tuoretta timjamia

Purjot ja sipulit paloitellaan ja kuullotetaan voissa. Sekaan lisätään perunapalat, kuullotetaan hetki, sekä omenamehu. Omenamehua keitetään niin pitkään, että neste on lähes haihtunut. Tämän jälkeen lisätään neste ja annetaan kiehua, kunnes perunat ovat kypsiä. Keitto soseutetaan, lisätään kerma ja mausteet ja kuumennetaan.

Keiton kanssa söimme lämpimiä voileipiä, joissa oli runsaasti sinappia, tomaattia ja vahvan makuista Goudaa (ja uuniin 225 asteeseen ottamaan väriä). Sinappi ja purjo sopivat muuten erinomaisesti yhteen!


Yhteen lämpimään voileipään oli syntynyt uunissa hymynaama. Vai kissa, karhu vai piru?

Leipää

Meitä odottaa keittiössä tuore ja tuoksuva itseleivottu leipä. Leivässä itsessään ei ole mitään ihmeellistä tai erikoista, mutta leivän leipominen on vain niin palkitsevaa (toisin kuin vaikka korvapuustien näpertäminen). Leivän leipomisessa ei vaadita ihmeellisiä kikkailuita tai erikoisen tarkkoja määriä mistään, vain muutama pikku asia kannattaa muistaa. Ilman suolaa se ei maistu miltään. Ilman makeaa polttoainetta, aikaa ja kunnon vaivaamista se ei ehdi ja jaksa nousta.

LEIPÄNEN

2,5 dl vesi-maito-seosta
25 g hiivaa vajaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
n. 6 dl kolmen viljan leipäjauhoja
reilu luraus öljyä

Neste kädelle haaleaksi ja sekaan hiiva ja hunajaa (tai sokeria) hiivan polttoaineeksi. Suola ja pieni osa jauhoista sekaan. Taikinanjuuri ja liinan alla lämpimään paikkaan muhimaan xx minuutiksi - aikaa muille puuhasteluille. Iltapala-ajan lähestyessä lisätään loput jauhot, vaivataan pitkään vaikka telkkarin ääressä ja loppuvaiheessa lurautetaan öljyä sekaan. Annetaan taikinan vielä nousta lämpöisessä xx min. Kun taikina on noussut tuplaksi, sen voi muotoilla jauhotetulla alustalla ja antaa taas hetken nousta liinan alla, kun uuni lämpenee 200-asteiseksi. Lopuksi pinnan voi vielä kostuttaa ja siihen voi leikata terävällää veitsellä kuviot. Leipä uuniin n. 20 minuutiksi - se on kypsä kun pohjasta lähtee koputellessa kumea ääni.

Lämpimäisen päälle vain voita, muuta ei tarvita.