Kanelipullapäivä

Kheheh, Ruotsissa kaikki on kauniimpaa. Niklaksen keittiössä kerrottiin, että siellä vietetään 4.10. kansallista juhlapäivää kanelipullan kunniaksi. Päivä on saanut kalenterimerkinnänkin. Kanelipullapäivänä pullia myydään noin kaksi miljoonaa tavanomaista päivää enemmän, joten on päivä ilmeisesti jonkinlaisen suosion saavuttanut.

Kanelipullapäivä on oikeastaan aika hyvä idea, sillä mikä onkaan parempaa kuin lämmin, pehmoinen korvapuusti... Vaikka päivän virallinen juhliminen kuulostaakin aika hoopolta, niin ehkä sille kuitenkin voisi antaa etätukea. Korvapuustien leipominen on yksi niitä haastavilta tuntuvia haaveita, joita en ole saanut toteutettua. 4.10. sattuu sopivasti viikonlopulle, joten ehkä lauantaina nautin tuoreita, tuoksuvia, itseleivottuja korvapuusteja.

Uusi aluevaltaus: salaattikastike

Olen viime aikoina innostunut salaattikastikkeista - tai toistaiseksi vain yhdestä salaatinkastikkeesta. Olen treenannut perinteisen ranskalaisen salaatinkastikkeen kanssa, sillä satun kovasti pitämään sinappisista ja etikkaisista asioista. Ikkunalaudalla on ollut kasvamassa krassia, joka on sopinut hyvin antamaan makua. Tässä ohje:

pikkunippu krassia pilkottuna
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1/4 tl Dijon-sinappia
1/4 tl suolaa
valkopippuria
ripaus sokeria
4 rkl rypsiöljyä

Muut aineet paitsi öljy sekoitetaan kupposessa. Tämän jälkeen öljy lisätään ohuena norona tai tipoittain voimakkaasti sekoittaen. Näin öljystä ja etikasta saadaan aikaan sekoitus (kemia: emulsio), eivätkä ne jää erillisiksi kerroksiksi (kemia: faaseiksi!!!).

Salaattikastikeinnotuksen takia on pitänyt tehdä paljon salaatteja. Mielestäni sinappinen kastike sopii parhaiten ihan tavalliselle vihersalaatille, jolle on sitten pitänyt keksiä täyttävämpiä seuralaisia. Alkuviikosta tehtiin Limpun kanssa iltapalaksi juustokohokasta, ja tänään laitoin salaattiin parmesaania ja siemeniä.

Tänään tuli tehtyä myös omenapiirakka papan tuomista omenoista. Vähän jännittää, miltä se maistuu, sillä taikinapohja oli jotenkin outoa...

Unicafe-herkkua

Unicafen juhlapäivä oli se, kun siellä oli tarjolla gruusialaista kaalivuokaa.

GRUUSIALAINEN KAALIVUOKA (halpaa ja hyvää!)

pieni, n 1 kg kaali
1 iso sipuli tai pari pientä
muutama valkosipulinkynsi
n. 1,5 prk tomaattipyrettä
sopivasti tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
pari maustekurkkua
1 prk smetanaa (enempi parempi)
juustoraastetta
mauteita, esim. suolaa, mustapippuria, timjamia, paprikajauhetta, chiliä

Kaali suikaloidaan melko pieneksi, ja sipuli ja valkosipuli pilkotaan. Ainekset heitetään isoon pataan ja kuullotetaan. Sekaan laitetaan tomaattiainekset ja mausteet ja vähän nestettä, ja annetaan hautua kypsäksi. (Eilen taisin hauduttaa pataa hellalla miedolla lämmöllä suunnilleen puolitoista tuntia.) Lopuksi pataan sekoitetaan smetana ja kuutioidut suolakurkut. Viimeisenä pata kumotaan uunivuokaan ja päälle ripotetaan juustoraastetta. Vuoka laitetaan vielä uuniin 200 asteeseen hautumaan täydelliseksi.

Tästä lähdettiin:

Ja tähän päädyttiin!

Limppu sanoi hiljattain, että ei mielellään syö ruokaa, jossa on kaalipitoisuus on yli 50 %. Parka ei ollut ymmärtänyt, että gruusialaisessa on kaalia ainakin 90 %, koska se on vaan niin hyvää. 5-vuotias Ilmarikin pyysi lisää, sitä ei ilmeisesti vielä olla aivopesty ajatuksella, että kaali on pahaa.

Kokkaillessani ja keittiössä siivoillessa mietiskelin, millainen viini gruusialaisen kaalivuoan kanssa voisi sopia. Punainen? Valkoinen? Ehkäpä joku kevyt punainen?

Illanistujaiset ja juustokohokasta

Opiskelukaveritsygyjä oli lauantaina kylässä. Pitkään aikaan ei olla nähty tuolla porukalla, ja ennen ollaan istuttu baareissa. Nyt päätettiin viettää koti-ilta, ja tarjoiluiden tuomisessa oli selvä työnjako. Anna, Marsu ja Pamsu olivat viinivastaavia, Happo oli herkkuvastaava, Liisu toi patonkia ja juustoa ja minä vastasin muusta.

Bongasin jo pari viikkoa takaperin Glorian viini- ja ruokalehdestä juustokohokkaan reseptin, joka kuulosti tosi herkulliselta ja aika sopivalta illanistujaistarjottavalta vihreän salaatin kera. Pakko oli kokeilla, kun sattui sopiva tilaisuus.

SIENI-JUUSTOKOHOKAS

6-8 viipaletta leipää
6 paksuhkoa viipaletta cheddaria tai 4 dl vahvaa juustoraastetta
2-3 dl paistettuja sieniä
yrttejä (timjami, oregano, ruohosipuli)

Muna-maitoseos:
6 munaa
2 dl kermaa
4 dl maitoa
2-4 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

200 astetta 30 min

Aamupäivällä ladoin leipäviipaleet ison, voidellun uunivuoan pohjalle ja levitin siihen paketillisen cheddaria ja jonkun verran mustaa Turunmaata raastettuna, päälle pistin sekasieniä ja kuivattuja suppilovahveroita sekä tuoretta timjamia ja oreganoa. Munamaitoseos mausteineen kaadettiin päälle ja koko sotku laitettiin jääkaappiin imeytymään. Illalla vasta tsygyt olivat jo täällä, pistin kohokkaan uuniin. Se alkoi nousta vasta puolen tunnin jälkeen, ja kokonaisuudessaan se oli uunissa ainakin 45 minuuttia. Olen jostakin kuullut huhua, että kohokas saattaa lässähtää, jos uuninluukun avaa kesken kypsennyksen. En tiedä, koskeeko riski juuri tällaisia kohokkaita vai vain sellaisia, joihin munan keltuaiset ja valkuaiset laitetaan erikseen, mutta päädyin katselemaan kohokkaan kypsymistä ja kohoamista vain uunin ikkunan läpi.

Ennen uunia...

...ja uunin jälkeen.
Tulipa kohokkaasta muuten herkkua! Aika tuhtia tavaraa se oli ja vaatii ehdottomasti seurakseen runsaasti salaattia, mutta kaikki syötiiin. Veikkaan, että kohokas ei parane säilyttämisestä, joten hyvä että saatiin kaikki tuhottua.

Jälkiruoaksi söimme Creme Caramellia hedelmäsalaatin kera, joka on yksi parhaista jälkkäreistä mitä tiedän. Ekströmin Creme Caramel on muuten ihan ehdoton Tukholman-tuliainen, jota mutsi ja minä ollaan jo vuosikaudet kannettu pakettikaupalla kotiin Ruotsinmatkoilta. Vastaavaa ei käsittääkseni saa lainkaan Suomesta, joten kannattaa etsiä sitä seuraavalla Ruotsin-matkalla. Ihan joka ICAsta sitä ei välttämättä löydy, mutta NK:n alakerran herkkukaupan Creme Caramel -varastot on tullut tyhjennettyä useampaan kertaan.

Jälkiruoan jälkkärinä nautimme vielä juustoja ja hyviä viinejä. Shamppanja-pullokin oli vihdoin saatu viilennettyä. Joko shamppanja ei päässyt oikeuksiinsa muutaman viinilasillisen jälkeen, tai sitten minä olen vaan niin juntti etten tajua. Tämä shamppanja ei ollut mielestäni kovinkaan erikoista, vaan olen juonut ehdottomasti parempia sekä shamppanjoita että kuohuviinejä. Noh, ei kuitenkaan sovi valittaa, oikein onnistunut ilta ruokineen, viineineen ja seuran puolesta.

Rapujuhlat

Muutamana viime vuonna meillä on saaren porukan kanssa ollut tapana järjestää rapujuhlat. Tähän asti olemme tyytyneet kiinalaisiin pakasterapuihin, joiden kovan kuoren takia ainakin meikäläinen on saanut sormet kipeäksi. Tänä vuonna teki mieli kokeilla kotimaisia rapuja, kun niiden runsasta määrää ja tavallista edullisempaa hintaa on niin kovasti hehkutettu.

Rapujuhlat olivat lauantaina. Päivä päätettiin jo kauan sitten, mutta valmistelut jäivät sitten viimeiseen hetkeen. Onneksi Webarista vasta torstaina tilatut ravut saatiin lauantaiksi. Eikä maksanut paljoa: valmiiksi keitetyt (vaikkakin melko pienet) täpläravut maksoivat vain pari euroa kappaleelta! Alkuruoaksi meillä oli Strömsön innoituksella valmistettua sipulikeittoa ja lämpimiä juustovoileipiä. (8 kpl pitkään oliiviöljyssä haudutettua sipulia, muutama valkosipulin kynsi, 0,5 l lihalientä, 0,5 l kuivaa valkoviiniä, pippuria, laakerinlehtiä ja timjamia). Muuten keitto oli oikein hyvää, mutta jatkossa taidan valita hieman vähemmän hapokasta viiniä keiton sekaan. Onneksi hapokkuus hieman taittui, kun keitto muhi vaikka kuinka kauan hellalla. Ihme kyllä keitto näytti maistuvan myös vajaa kaksivuotiaalle vieraalle. Alkon mukava myyjä suositteli ranskalaista kevyttä punaviiniä keitolle ja osui suosituksessa täysin nappiin!


Ravut nautimme perinteiseen tapaan paahtoleivällä, majoneesillä, tillillä ja sitruunalla, sekä kamalalla sotkulla ja servieteillä. Snapsin saimme tarjolle vasta ensimmäisten rapujen jälkeen, sillä light-kossu oli ehtinyt yön aikana jäätyä pakkasessa. Vaikka rapujen kuori oli kiinalaisia rapuja pehmeämpi, kahdeksan auki näperrettyä rapua oli aika passeli määrä. Mahtui mahaan sitten vielä jälkiruokakin, omenahyve ja vaniljajätski. Mums!

Possuttelua kesken työpäivän

Olin keskustassa asioilla lounastaulla ja Kampissa sorruin erään pienen suklaapuodin tarjontaan. Jo useamman päivän on tehnyt kovasti mieli kunnon maitokahvia, ja Pulla tutustutti minut käsintehtyjen konvehtien ihmeellisen maailmaan muutama viikko takaperin... En ole koskaan ollut mikään suuri suklaan ystävä, mutta konvehdeissa on sitä pientä luksuksen ja possuttelun tuntua mitä kaiketi shamppanjan juomisessakin. (Shamppanjan juomisen hienoutta en ole vielä tajunnut, mutta näin minulle on kerrottu.) Muutama konvehti on aika täydellinen jälkiruoka, en muuta kaipaa.

Viisi ostin, kolme söin latten kanssa ja kaksi säästän toiseen kertaan.


(Toim. huom. ti 9.9: Työkaveri tarjosi tänään muutaman konvehdin samasta suklaapuodista ja yksi niistä maistui ihan SUPPILOVAHVEROLTA, eikä vain minun mielestäni. On hieman aikuisempaan makuun nuo suklaat...)

Kesän herkkuja

Kesän aikana tuli tehtyä vaikka minkälaista herkkua, mutta ei kai niistä viitsi jälkeenpäin niin kovin paljoa kirjoittaa. Tässä kuitenkin muutamia kuvia ja ehkä ihan vähän reseptiä:

Naurissosekeitto ( Kasvislientä, viisi pientä valkoista naurista, kaksi pientä porkkanaa, sipuli ja desin verran ranskankermaa, mausteina mustapippuri ja persilja. Resepti löytyi Hesarin Ruokavuosi-opuksesta.)

Uudet perunat voinokareella, sillit ja savulohi

Paistetut ahvenfileet, uudet perunat uunissa ja kermaviilikastike

Jauhelihalla ja fetalla täytetyt paprikat ja tomaatti

Uunikasvikset fetalla ja possun sisäfile

Tämä muuten oli aika herkkua ja enteilee selkeästi syksyä. Idea tuli Mitä tänään syötäisiin -ohjelmasta, jota en juuri koskaan katso, mutta tällä kertaa sattui televisio olemaan päällä alkuillasta. Olympialaisten syy?

Olipas hankalaa

Tämän pitkäänsuunnitellun blogin aloittamisen vaikein vaihe oli keksiä blogille kelvollinen nimi. Vaihtoehtoja olivat mm. seuraavat:

- o_O ja lupa kattaa
- Ihana paisti uunissa
- Kinkkua, kinkkua
- Kinkkuelämää
- Piikki lihassa, nakit silmillä
- Fatman ja (s)yön piparit

Saa nähdä, olenko tyytyväinen Suurmestari Salamiin. Munavoileipäkin olisi ehkä kelvannut. Ainahan nimen voi vaihtaa.