sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Molekyyligastronomiaa, lihakakkaroita ja herkku-tsatsikia

Pyörähdin Akateemisessa, jossa Tiede-lehdestä tutun Anu Hopian Kemiaa keittiössä oli kanta-asiakastarjouksessa. En vain pystynyt vastustamaan kiusausta, oli ihan pakko ostaa. Pieni kemisti sisälläni haluaa tällä hetkellä tietää erityisesti, miten saisin leivän onnistumaan aina täydellisesti, mitä kaikkea se vaivaaminen oikein saa aikaan ja miten hiiva käyttäytyy. Olen edennyt kirjassa vasta parikymmentä sivua, mutta Anu Hopia on onnistunut kirjoittamaan melkoisen mukaansatempaavasti. Nähtäväksi jää, ollaanko kirjassa minun makuuni turhan pintapuolisia. Siinä tapauksessa täytynee sijoittaa Science of Food -nimiseen tiiliskiveen, jota ihastelin Fantin kirjahyllyssä.

Anu Hopia kertoo kirjassaan, että molekyyligastronomia on hyvinkin tuore tieteenhaara: se syntyi vasta parikymmentä vuotta sitten. Tieteenala tutkii ruoanlaittoa luonnontieteellisestä, eli kemiallisesta ja fysikaalisesta, näkökulmasta. Se eroaa perustajiensa mukaan elintarviketieteistä siten, että elintarviketieteissä ruokaa ja ruoka-aineita tutkitaan ravinnonlähteinä tai elintarviketeollisuuden tarpeita ajatellen, kun taas molekyyligastronomia tutkii ruoanlaittoa kotoisissa keittiöissä.

Ajatuksessa kotikokkailunkin tieteellistämisessä saattaa olla hyvinkin järkeä. Nyt kun arkisesta ruoanlaitosta on alettu vieraantua ja suurin osa käyttämistämme elintarvikkeista on läpikäynyt pitkät, teolliset kuljetus-, pakkaus-, ja valmistusprosessit, on ollut sopiva hetki luoda arkisesta ruoanlaitosta oma tieteenhaaransa. Sellainen lehtien sivuilta löytyvä tai ravintoissa tarjolla oleva molekyyligastronomia, jossa kikkaillaan laboratoriossa opituilla tempuilla, on vain pieni mutta trendikäs ilmentymä alasta. Toivottavasti kaikki molekyyligastronominen hifistely ei kuitenkaan vie kaikkea huomiota itse pääasialta, ruoalta ja nautinnolta.

Joka tapauksessa, on se niin hienoa, kun kastikkeetkin on nyt luokiteltu 23:een kastikkeiden alalajiin veden, öljyn, kiinteän aineen ja kaasun esiintymisen ja niiden yhdistelmien perusteella... Pieni kemisti ja tiedemies minussa tykkää myös asioitten luokittelusta ja hierkarkioista!

Hmmm, syönkö elääkseni vain elänkö syödäkseni?

Tänään oli ruokana jauhelihakakkaroita, parsakaalia ja tsatsikia. Parsakaalia en ole syönyt pitkiin aikoihin, ja se oli taas oikein herkullista (etenkin kun se oli maustettu nokareella voita). Tsatsiki onnistui yli odotusten suunnilleen tällä tavalla:

Tsatsiki

puolikas kurkku
suolaa
1 valkosipulin kynsi
n. 2 dl turkkilaista jugurttia
mustapippuria
tilkka öljyä
tilkka valkoista balsamicoa

Kurkku kuoritaan,
siemenet kaavitaan pois ja se raastetaan karkealla terällä. Raaste laitetaan hetkeksi lävikköön valumaan ja sen päälle ripotellaan hieman suolaa, jotta neste irtoaa. Valkosipulin kynsi pilkotaan mahdollisimman pieneksi. Kurkkuraasteesta puristetaan ylimääräinen vesi, sekoitetaan muiden aineiden kanssa ja annetaan tekeytyä hetken aikaa jääkaapissa.

Limppu muotoili mitä hienoimpia jauhelihakakkaroita

Tämän aterian parhaat puolet olivat värit ja tsatsiki

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitää varmaan mennä kirjastossa käymään. Mie oon vähän miettinyt myös tuota ongelmatiikkaa, että mennäänkö tuossa molekyylipuolessa ihan metsään siitä ruuan ja ruuanlaiton nauttimisesta. Toisaalta esim. olisi joskus hauska syödä jonkun kunnon tekijän "molekyyli"-ruokaa. Jotain ihan uusia makuja ja koostumuksia. Kotikeittiössä tuollaiset täydellisen leivän reseptit voisivat tuoda taas puolestaan helpotusta. Kerrohan tunnelmia sitten kun olet lukenut pitemmälle kirjaa...

Suurmestari Salami kirjoitti...

Raportoin kirjan oppeja vielä myöhemmin! Pääsen sen pariin kunnolla seuraavan kerran vasta viikonloppuna.

Tänään oli muuten kakkua aamiaiseksi, siitä jää melkoisen ähky olo koko päiväksi...