Kasvista piffin alla

No onhan sitä jotain tullut viime aikoina tehtyä. Sen vähänkin vain on tehnyt viime aikoina niin kiireellä, ettei ruoanlaitosta ole kunnolla päässyt nauttimaan niin, että sitä olisi päässyt kunnolla hehkuttamaan. Pihvin seuralaisena maistui kasvismuhennos perinteisiä valkosipuliperunoita paremmin, nopeammin ja terveellisemmin.

Kasvismuhennos

oliiviöljyä
1-2 sipulia
valkosipulinkynsiä maun mukaan
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
herkkusieniä
3 isoa tomaattia
kirsikkatomaatteja
mausteita: mojo piconia tai paprika- ja chilijauhetta, mustapippuria, suolaa
tuoretta basilikaa

Leikkaa munakoiso sentinpaksuisiksi kiekoiksi, ripottele niiden päälle suolaa ja jätä hikoilemaan. Pilko kesäkurpitsa, paprika ja herkkusienet reilun palaisiksi paloiksi. Pyyhi munakoisoista ylimääräinen suola pois ja pilko nekin. Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipulit ja lopuksi mausteet. Kun sipulit ovat hetken kuullottuneet, lisää herkkusienet, munakoisot, kesäkurpitsa ja paprika. Tomaatit voi halutessa kaltata (eli viilto kuoreen, upotus kiehuvaan veteen hetkeksi ja kuoriminen) ennen lisäämistä pannulle antamaan nestettä. Kypsennä vain sen verran, että kaikkiin kasviksiin jää hyvä suutuntuma. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja runsas määrä tuoretta basilikaa juuri ennen tarjoilua.


Kasvimuhennoksen jämät maistuivat herkulliselta pastan kanssa pari päivää myöhemmin.

Etsintäkuulutus: aika ja täydellinen leipä

Koko viikonloppu hujahti taas ohi niin, etten ehtinyt edes miettiä ruuanlaittoa omassa keittiössä. Olin haaveillut leivänleipomisesta sunnuntai-iltana, mutta olin kotona vasta niin myöhään, että tuoreen leivän tuoksua olisi pitänyt odottaa nukkumaanmenoaikaan asti. Kokkailemattomuudesta on nyt kovat vieroitusoireet, ja se ilmenee haaveiluna kiireettömästä ajasta suunnitella ja laittaa useamman ruokalajin ateriakokonaisuus, sekä unelmointina eri ruoista, kuten blineistä, kalaseljangasta ja viileästä hedelmäsalaatista.

Vanha tuttu kysyi sunnuntaina, mitä olen kokkaillut viime aikoina. Ei tullut mieleen mitään suurta ja mahtavaa viime ajoilta, mutta kerroin kuitenkin täydellisen leivän metsästyksestä, josta on ollut viime aikojen keittiömissioni. Olen vasta taipaleen alussa, vaikka hyviä tuotoksia olenkin saanut aikaan. Ehkä tulevaisuudessa unohdan hiivan ja alan tehdä leipäni juureen. Myös yleiskone taikinan vaivaamiseen olisi kai ylellisyyttä, mutta katoaisikohan leivän teosta sitten käsityön maku ja tyydytys oman työn tuloksista? Kertokaa, te yleiskoneelliset.

Kiireetöntä kokkailua ei kannata odottaa ennen seuraavaa viikonloppua, joten täytynee tyytyä iltasen suunnitteluun. Omasta jääkaapista löytyisi tällä hetkellä ainakin katkarapuja, artisokkaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, hapankaalia, smetanaa, paprikaa ja salaatteja. Kyllä tällä pohjalla pitäisi jotakin saada aikaiseksi. Edes leipää.

Maanantai-illan leipä

50 g hiivaa
5 dl vettä
1 rkl hunajaa
1,5 tl suolaa
2 dl ruisleseitä
n. 7,5 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Murenna hiiva hieman reilu kädenlämpöiseen veteen ja lisää hunaja ja suola. Anna ainesten liueta veteen. Lisää ruisleseet ja anna niiden turvota hetki. Lisää jauhoja hiljalleen, kunnes taikina on, hmm, sopivaa (eli mieluummin hieman löysää kuin tiukkaa, mutta miten oikeaa koostumusta voisi kuvailla? Sitä yritän selvittää). Lisää öljy ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkan, kuten lampun alle. Anna turvota kaksinkertaiseksi.

Muotoile taikina jauhotetulla pohjalla kahdeksi leiväksi ja anna vielä kohota lämpimässä. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kun laitat leivät kuumaan uuniin, laita uunin pohjalle kulhossa kiehuvaa vettä ja pienennä lämpötila 200 asteeseen. Paista noin puoli tuntia kunnes pinta on kauniin ruskea ja pohjasta lähtee koputtaessa kumea ääni.

Syntymäpäiväyllätys

Limppusellani oli syntymäpäivät, ja minä halusin juhlistaa niitä sellaisella iltapalalla, mikä saisi Limpun oikein onnelliseksi. Nakkilajitelma tehosi - herkkuateriaa on muisteltu vielä viikko synttäreiden jälkeen suu messingillä.

Nakkilajitelmaan kuului kolme erilaatuista nakkia: Snellmanin bratwursti, Pajuniemen Pehtoorin nakki ja Wigrenin herkkunakki. Bratwursti on aina bratwursti (eli herkkua), ja meidän molempien nakkisuosikki oli Wigrenin herkkunakki. On se näemmä pärjännyt aika hyvin makutesteissäkin... Henkilökohtainen nakkisuosikkini kautta aikojen on muuten Kivikylän Wanhanajan nakki, jota saa mökkituliaisena maaseudulta. Helsingissä olen siihen kyllä törmännyt Hakaniemen hallissa ja jopa S-marketissa, mutta harvinaisena mökkeilyherkkuna ja tuliaisena siihen ei ainakaan pääse kyllästymään.

Nakkilajitelman ohessa tarjosin kahta sorttia perunasalaattia ja hapankaalia. Italialaisessa perunasalaatissa oli perunaviipaleiden lisäksi artisokansydämiä, aurinkokuivattua tomaattia ja kirsikkatomaatteja, ja maustamassa aurinkotomaattien öljyä ja valkoista balsamicoa. Herkullista oli, mutta vielä paremmin nakkilajitelman kanssa sopi perinteisempi perunasalaatti suolakurkulla, kapriksilla, punasipulilla ja sinapilla. Hapankaalin tarjosin lämmitettynä sekä smetanan kera että ilman. Nam.

Nakkilajitelman kruunasi sinappipaletti: Turun strong, Auran hunajainen juhlasinappi, Wigrenin special sekä yksi mieluisa saksantuliainen, sinapinsiememistä karkea ja makea aito baijerilainen. Baijerilainen senf on mielestäni parasta mahdollista sinappia makkaran kanssa, ja kaikille Münchenin matkaajille annan kuuman vinkin: weisswurstin kanssa kannattaa pyytää tuplasinappi (ja tietysti weissbier).

Molekyyligastronomiaa, lihakakkaroita ja herkku-tsatsikia

Pyörähdin Akateemisessa, jossa Tiede-lehdestä tutun Anu Hopian Kemiaa keittiössä oli kanta-asiakastarjouksessa. En vain pystynyt vastustamaan kiusausta, oli ihan pakko ostaa. Pieni kemisti sisälläni haluaa tällä hetkellä tietää erityisesti, miten saisin leivän onnistumaan aina täydellisesti, mitä kaikkea se vaivaaminen oikein saa aikaan ja miten hiiva käyttäytyy. Olen edennyt kirjassa vasta parikymmentä sivua, mutta Anu Hopia on onnistunut kirjoittamaan melkoisen mukaansatempaavasti. Nähtäväksi jää, ollaanko kirjassa minun makuuni turhan pintapuolisia. Siinä tapauksessa täytynee sijoittaa Science of Food -nimiseen tiiliskiveen, jota ihastelin Fantin kirjahyllyssä.

Anu Hopia kertoo kirjassaan, että molekyyligastronomia on hyvinkin tuore tieteenhaara: se syntyi vasta parikymmentä vuotta sitten. Tieteenala tutkii ruoanlaittoa luonnontieteellisestä, eli kemiallisesta ja fysikaalisesta, näkökulmasta. Se eroaa perustajiensa mukaan elintarviketieteistä siten, että elintarviketieteissä ruokaa ja ruoka-aineita tutkitaan ravinnonlähteinä tai elintarviketeollisuuden tarpeita ajatellen, kun taas molekyyligastronomia tutkii ruoanlaittoa kotoisissa keittiöissä.

Ajatuksessa kotikokkailunkin tieteellistämisessä saattaa olla hyvinkin järkeä. Nyt kun arkisesta ruoanlaitosta on alettu vieraantua ja suurin osa käyttämistämme elintarvikkeista on läpikäynyt pitkät, teolliset kuljetus-, pakkaus-, ja valmistusprosessit, on ollut sopiva hetki luoda arkisesta ruoanlaitosta oma tieteenhaaransa. Sellainen lehtien sivuilta löytyvä tai ravintoissa tarjolla oleva molekyyligastronomia, jossa kikkaillaan laboratoriossa opituilla tempuilla, on vain pieni mutta trendikäs ilmentymä alasta. Toivottavasti kaikki molekyyligastronominen hifistely ei kuitenkaan vie kaikkea huomiota itse pääasialta, ruoalta ja nautinnolta.

Joka tapauksessa, on se niin hienoa, kun kastikkeetkin on nyt luokiteltu 23:een kastikkeiden alalajiin veden, öljyn, kiinteän aineen ja kaasun esiintymisen ja niiden yhdistelmien perusteella... Pieni kemisti ja tiedemies minussa tykkää myös asioitten luokittelusta ja hierkarkioista!

Hmmm, syönkö elääkseni vain elänkö syödäkseni?

Tänään oli ruokana jauhelihakakkaroita, parsakaalia ja tsatsikia. Parsakaalia en ole syönyt pitkiin aikoihin, ja se oli taas oikein herkullista (etenkin kun se oli maustettu nokareella voita). Tsatsiki onnistui yli odotusten suunnilleen tällä tavalla:

Tsatsiki

puolikas kurkku
suolaa
1 valkosipulin kynsi
n. 2 dl turkkilaista jugurttia
mustapippuria
tilkka öljyä
tilkka valkoista balsamicoa

Kurkku kuoritaan, siemenet kaavitaan pois ja se raastetaan karkealla terällä. Raaste laitetaan hetkeksi lävikköön valumaan ja sen päälle ripotellaan hieman suolaa, jotta neste irtoaa. Valkosipulin kynsi pilkotaan mahdollisimman pieneksi. Kurkkuraasteesta puristetaan ylimääräinen vesi, sekoitetaan muiden aineiden kanssa ja annetaan tekeytyä hetken aikaa jääkaapissa.

Limppu muotoili mitä hienoimpia jauhelihakakkaroita

Tämän aterian parhaat puolet olivat värit ja tsatsiki

Joulukiireitä

Joulukuun loppu on ollut pelkkää joulukiirettä. Ennen pyhiä piti tietysti häsätä joululahjoja, siivota kotia joulukuntoon ja tavata kavereita glögien merkeissä. Parhaan jouluglögin sain Bulevardin Namaskaarissa, jossa glögi oli tehty omalla reseptillä. Tarjoilija paljasti, että pohjana on karpalomehu, terästeenä inkivääriviina ja mausteena vielä hitunen chiliä. Kielen päälle jäi mukava pieni polte.

Parhaat pikkujoulukoontumisajot oli ehdottomasti opiskelukavereiden kanssa Yrjönkadun uimahallissa. Se on ehkä uusi suosikkipaikkani, vaikka emme mahtuneetkaan toisen kerroksen lepohytteihin ja kahvilaan nauttimaan simaa. Saunomisen, uimisen ja vesijuoksun jälkeen kävimme intialaisessa ravintolassa syömässä.

Etnisten ruokien ylisyömisen jälkeen, niin hyviä kuin ne ovatkin, teki kovasti mieli jotain ihan tavallisia ja perinteisiä makuja. Teimme siis vähän noloksi sunnuntairuuaksi herkullista nakkikeittoa: paketti kunnon nakkeja, kiinteitä perunoita, multaporkkanoita, lanttua, selleriä ja kasvislientä, mausteina maustepippuri, laakerinlehti ja persilja. Keitot eivät ihmeitä vaadi maistuakseen hyvälle...


Joulu meni perinteisillä herkuilla. Jouluruoat ovat kovin täyttävää sorttia, joten kun opiskelukaverit tulivat kyläilemään lauantaina, oli tarjolla hieman kevyempiä herkkuja jääkaapintyhjennysperiaatteella: creme ninonia, sipulipiirakkaa ja vihreää salaattia omenalla, parmesaanilastuilla ja pinjansiemenillä. Papan joululahjajuustot tuhosivat suunnitelmat kevyemmästä linjasta, mutta jälkiruoaksi ajatellut liekitetyt banaanit jäätelön kera jäivät ähkyn takia sentään syömättä.

Hansu toivoi creme ninonin reseptiä, ja tässä se sitten on siten kun itse sen tein eri reseptejä mukaillen. On muuten kokin paras kiitos, kun ruoka maistuu niin hyvälle, että pyydetään oikein reseptiä...

Creme ninon (hernesosekeitto)

2 shalottisipulia
öljyä
1 pieni peruna
1 porkkana
kasvislientä (vettä ja kasvisliemikuutio)
600 g pakasteherneitä (3 pussia)
laakerinlehti
n. 1,5 dl kermaa
luraus kuivaa kuohuviiniä

Pieni sipuli sekä kuori ja pilko peruna ja porkkana pienempiin paloihin. Kuullota sipulia öljyssä ja lisää juuret, laakerinlehti sekä sen verran kasvislientä, että kasvikset ja myöhemmin lisättävät herneet peittyvät. Keitä 10-15 min. siten, että juuret hieman pehmenevät, ja lisää herneet. Anna kiehua toinen vartti niin, että herneet pehmenevät. Vatkaa odotellessa desin verran kermaa. Poista laakerinlehti ja soseuta, lisää loppu kerma ja kuumenna, lisää tarvittaessa suolaa. Käännä sekaan kermavaahto ja nosta kattila pöytään. Lurauta sekaan kuohuviini ja anna kuohua.


Creme ninon kelpaa tarjolle myös hienommalla aterialla. Se on kermavaahdon ja kuohuviinin ansiosta ihanan kuohkeaa ja suussa sulavaa, ja herneet maistuvat ihanan makealle kesälle. Mums!