maanantai 15. joulukuuta 2008

Terapialeipää

Ruoanlaitto on minulle terapiaa. Se on tapa viettää viikonloppua ja rentoutua. Kokkaillessa on sallittua avata viinipullo ja maistella sitä ennen muita, ja ainoa hetki, jolloin saatan avata pullon ihan itsekseni. Eikös kaikki ymmärrä termin ruoanlaittoviini? Kavereiden kanssa ruoanlaitto on hauskaa yhdessä tekemistä. Jos masentaa, yksinkertainen taikinan vaivaaminen saa mielen paremmaksi. Atriaa mukaillen "hyvä ruoka, parempi mieli" pitää ehdottomasti paikkansa.

Strömsössä oli hiljattain vieraana leipämestari, joka neuvoi, miten leipää oikeasti leivotaan. Hän
suositteli, että taikinaa ja leipää kohotetaan ilman sitä tavanomaista leivinliinaa ja mahdollisimman pitkään. Lisäksi leipään saa rapean kuoren, kun leipää ja uunia kostuttaa ennen uuniin laittamista, aloittaa paistamisen korkeassa lämpötilassa (250 astetta), laskee lämpötilan siitä alemmaksi ja availee uunin luukkua ilmausta varten.

Tein taikinan kolmen viljan sämpyläjauhoista, ruiskeleseistä ja siemenistä ja nostatin taikinaa niin pitkään kuin nälältäni kestin (vain puolisentoista tuntia), ja noudatin mestarileipäleipurin neuvoja uunin kostuttamisessa. Rapeakuorista herkkua!



Ruoanlaittaminen ja leipominen ovat hyvää parannuskeino hetkelliseen alakuloon, mutta oikeita ongelmia ne eivät ratkaise. Silloin kokemukseni mukaan toimii parhaiten ongelmasta puhuminen asianomaisten ihmisten kanssa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä ruoanlaittoviinillä on myös oma osuutensa mielialan paranemiseen?

Suurmestari Salami kirjoitti...

Aina! Mutta pahaan mieleen ei tulisi juopotella. Ruoanlaittoviiniä tulee nauttia vain nautinto- ja pahetarkoituksissa.