Siikaa ja perunat voi-sitruunakastikkeessa

Kevätaurinko ja hanget alkavat selkesti muuttaa ruokahalua kevyempään suuntaan. Tuntuu siltä, että tuhdit lihapadat on syöty tämän talven osalta ja nyt alkaa kala- ja pastakausi, ja vihreät ja raikkaat maut. Alla oleva sitruuna-voikastike on muuten maailman parasta tuorepastan ja vihreän pastan kanssa. Kevättä rinnassa siis, ja parsa-aikaa jo odotellessa.

Viime viikonloppuna paistoimme siikaa. Sen lisukkeeksi teimme perunat voi-sitruuna-kevätsipulikastikkeessa, kun kaupasta sattumoisin löytyi jo kotimaista kevätsipulia. Vielä kun saman saisi tehtyä uusista perunoista...

Siikaa ja voi-sitruunaperunat

(kahdelle hengelle)

4-5 perunaa

nippu kevätsipulia

n. 25 g voita

vajaa 1 LUOMUsitruunan kuori

puolikkaan sitruunan mehu

rupaus suolaa, mustapippuria

4 pientä siikafilettä

voita

tuoretta tilliä

suolaa, valkopippuria

Laita perunat kiehumaan. Pilko kevätsipuli. Pese luomusitruuna huolellisesti ja raasta sen keltainen kuori talteen. Purista puolikkaan sitruunan mehu.

Sitruuna-voi-kevätsipulikastike kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, kun perunat ovat kypsiä, ettei sipulin kirkas vihreä väri harmaannu: Sulata kattilassa voi ja kuullota siinä hetken verran kevätsipulia. Mausta sitruunanmehulla ja -kuorella sekä ripauksella suolaa sekä mustapippuria. Lurauta sekaan vielä tilkkanen kuumaa vettä ja siirrä seos odottamaan perunoita.

Leikkaa kuumat perunat noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kaada niiden päälle sitruuna-voikastike ja sekoita niin, että makua tarttuu joka perunan pintaan.

Paista siikafileet kuumalla pannulla voinokareessa. Minuutti tai enintään kaksi per puoli pannulla riittää ettei kala paistu kuivaksi, sillä fileet ovat aika ohkaisia. Mausta fileet suolalla, valkopippurilla ja tillisilpulla. Tarjoile ne mahdollisimman nopeasti paistamisen jälkeen.

Annos on hieman olmin värinen, mutta oikeasti mehevän makuinen. Kalan päällä oleva tilli on peräisin pakkasesta, kun en ole niin kovin innostunut kaupan tillivalikoimista. Ostan alkusyksyisin aina pari punttia tilliä ja persiljaa, leikkaan ne saksilla pieneksi silpuksi ja pistän pakkaseen tiiviiseen pakasterasiaan talven varalle. Näin niiden kaunis vihreä väri säilyy koristeeksi ja antamaan makua talven mittaan.

Karitsaa ja heräte-chorizoa (eri lautasilla)

Jos viime aikoina en ole ehtinyt viettää tarpeeksi aikaa keittiössä ja ruokaisten aatosten parissa, otin viikonvaihteessa vahingon takaisin. Lauantaina lähdin Epen kanssa ihmettelemään Hakaniemen hallin vilinää. Hallissa oli tavallistakin enemmän porukkaa - ehkä aurinkoinen ja kirpakka pakkassää oli saanut ihmiset liikkeelle. Yläkerran kahvilaan oli pitkä jono, mutta onneksi alakerrasta löytyi muutama vapaa paikka, jossa kahvi maistui ihan yhtä hyvälle.

Olin lähtenyt halliin ostamaan karitsan paahtopaistia, mutta mukaan tarttui ihan vahingossa myös chorizoa, leipää, Ahon jugutteja ja neilikoita. Kaupungin parhaita Runebergin torttuja onnistuin juuri ja juuri vastustamaan, sillä Limppu ei ole niiden suurin ystävä. Olisi kai kannattanut ostaa edes itselle, sillä tortut olivat kuulemma poikkeuksellisen hyviä. Neilikkaparkani taisivat muuten kärsiä kävelymatkasta kotiin, vaikka ne aluksi näyttivät selvinneen koitoksesta.

Reinin lihan oma chorizo-makkara oli heräteostos, joka ansaitsee kunniamaininnan, kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Se oli juuri sopivan mausteista, mehevää eikä rakenteessa ollut mitään epäilyttävää. Tiedättehän mitä tarkoitan, jos puhun yllärimakkaroista, joista ei koskaan tiedä mitä hampaiden väliin seuraavaksi joutuu? Chorizo-makkaraa paistettiin lihatiskin neidin ohjeiden mukaisesti 15-20 minuuttia miedolla lämmöllä, sitten se pistettiin palasiksi ja nautittiin tulisen tomaattikastikkeen ja tagliatellen kera.


Launtai-iltana evakko-Epe ja Rope tulivat kyläilemään ja katsomaan elokuvaa, ja heille tuli tarjottua vanhaa kunnon juustokohokasta, joka kerta kerran jälkeen nauttii suurta suosiota. Se on mielestäni kertakaikkisen loistavaa illanistujaisruokaa runsaan vihreän salaatin kera. Itse saattaisin muuten jättää valkosipulin kohokkaasta kokonaan pois tai ainakaan en laittaisi sitä paria pientä kynttä enempää.

Niin, alunperin tarvitsin siis hallista karitsan paahtopaistia, jota minun on jo muutaman päivän tehnyt mieli. Paahtopaistin ja papulisäkkeen idean sain muokattavakseni täältä.

Karitsan paahtopaistia papu-perunapedillä

1 pieni karitsan paahtopaisti/syöjä

Marinadi:
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
runsaasti timjamia, persiljaa, rosmariinia
4-5 valkosipulinkynttä

Lisuke kahdelle nälkäiselle:
4 kiinteää perunaa
200 g vihreitä pakastepapuja
1 iso punasipuli
3-4 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tuoretta persiljaa ja timjamia

Laitoin karitsan paahtopaistit lauantai-iltana muhimaan marinadiin, jossa oli runsaasti valkosipulia, tuoretta persiljaa ja timjamia sekä tietysti rosmariinia, oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Nostin ne sunnuntaina reilua tuntia ennen paistamista pöydälle lämpenemään. Keitin perunat juuri ja juuri kypsiksi. Pavuille riittää muutama minuutti kiehuvassa, suolatussa vedessä.

Paahtopaisteista pyyhitään ylimääräiset marinadit ja mausteet talouspaperilla pois. Paistoin paahtopaisteihin kauniin ruskean pinnan kuumalla pannulla ja nostin ne 175-asteiseen uuniin pippuroinnin ja suolauksen jälkeen. Tökkäsin toisen paistin kylkeen paistomittarin. Sopiva sisälämpötila on kai 65-70 astetta, ja minä odottelin mittarin nousemista 68:aan - tässä kesti noin 15 minuuttia. Mielestäni lopputulos oli aika passeli, sillä liha oli sisältä kauniin rosee ja mehukas. Kun otin paahtopaistit uunista, laitoin ne vielä vetäytymään folio-, keittiöpyyhe- ja Limpun farkut -kääreeseen.

Kun paahtopaistit ovat uunissa, voi alkaa viimeistelemään papu-perunalisuketta. Suikaloin punasipulin, pilkoin valkosipulin ja viipaloin perunat. Laitoin ison pannun lämpenemään ja kuullotin siinä sipulit. Tämän jälkeen lisäsin perunaviipaleet ja niiden lämmettyä vielä pavut. Viimeisen silauksen antoivat suola, mustapippuri ja tuoreet yrtit.


Viikonlopun kohokohdat:

- Hakaniemen halli ja Ahon tyrnimarjajugurtti - ehkä parasta maustettua jugurttia ikinä!
- Reinin lihan chorizo-makkara
- täydellisen sunnuntaipäivällisen nauttiminen mitä parhaassa seurassa pelkät kalsarit jalassa
- Epen antama uusin Glorian ruoka ja viini -lehti. Onneksi siitä on vielä puolet lukematta...
- onnistuminen - kun omat tekeleet maistuvat paremmalle kuin ravintolassa ja tulee tunne, että yksinkertaiset maut ovat juuri kohdallaan. Kunpa joka päivä voisi syödä näin hyvin!