Alkuvaiheessa olin tehokkaana ja hyvillä mielin, ja kasasin kaikki aineet mitattuina valmiiksi pöydälle. Pullamestarin aputyttönä olemisesta tiedän, että vaivata pitää pitkään ja hartaasti, ja taikinasta kannattaa tehdä löysä, jolloin pullista tulee kuohkeita ja pehmeitä. Tuumasta toimeen.
Vaivaaminen käy urheilusta. Mutta mistä ihmeestä tietää, että taikina on sopivan löysää ja että on vaivannut tarpeeksi? Lisäksi taisin lisätä voin liian kovana ja aikaisin, sillä taikina ei meinannut millään alkaa irrota kulhon reunoista. Vihdoin luovutin, ja jätin taikinan nousemaan liinan alle hellan nurkkaan.
Tässä vaiheessa onkin sitten yksi tarinan harvoista onnistumisista: taikina nousi mallikelpoisesti ja vähintään kaksinkertaiseksi. Sitten alkoivat isot ongelmat ja itsetunto laski. Ensinnäkin, kuinka ohueksi taikina pitää kaulia? Minun taikinani oli reunoilta paksu ja keskellä siihen alkoi tulla reikiä. Pahus. Olisi myös kannattanut mitata suunnilleen valmiiksi kanelit ja sokerit, sillä niitä ripotellessa en enää tiennyt, mikä on sopiva määrä. Entä miten ihmeessä taikinalevy kääritään TIUKALLE rullalle? Ensimmäinen pellillinen puusteja oli katastrofi. Toisen pellillisen möhkäleet muistuttivat etäisesti korvapuusteja. Ainakin jotkut niistä.
Uunista tulleet korvapuustit näyttivät aika kauniisti sanottuna persoonallisilta. Onneksi ne edes tuoksuivat huumaavilta ja maistuivat hyvältä. Kuinka tavallisten korvapuustien leipominen voi olla näin hankalaa ja vielä työlästä? En ole vielä päättänyt, kokeilenko enää koskaan uudelleen. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja luovuttaa ei saa.
2 kommenttia:
Joo, korvapuustit on ihan mahdottomia...
Oon luopunut lähes kokonaan niiden tekemisestä, koska niistä tulee just tuon näkösiä kun sulla. Maussa ei yleensä ole vikaa. Minäkin oon siis miettinyt mikä se on se jippo? Lapsena kun niitä tehtiin niin en muista tuollaisia epäonnistumisia. Silloin ne joko onnistuivat äidin avustuksella tai sitten ulkonäöllä ei ollut merkitystä, vaan tärkeää oli täytteen eli voin ja sokerin määrä. Siis että sitä oli tarpeeksi.
Mulla uusin kokeilu on ollut "amerikkalaistyyppiset" aamiaisletut, vaahterasiirapin kera. Letut on siis leivinjauheella kohoavia ja paksumpia kuin perinteiset. Imevät siirappia kuin sienet. En ihmettele yhtään että niistä joku tykkää. Olo on kyllä jälkeenpäin aivan muuta kuin kaurapuuroaamiaisen jälkeen.
Huh, onneksi en ole ainoa, joka ei onnistu korvapuusteissa. Terhi ja yllättäen Maanis antoi kyllä niin professionaaleja puustivinkkejä, että kai sitä on kokeiltava uudestaan. Uskon sulan voin pelastavaan voimaan!
Aamiaisletut kuulostaa aika herkulliselta, pitää joskus kokeilla. Saisko reseptin?
Lähetä kommentti