Suurmestari Salami

Nopea tilannekatsaus ja huippu-5

2009-05-31T17:58:00.009+03:00

Salami on ollut viime aikoina varsin laiska kirjoittamaan, mutta ruokaa on laitettu sentään ahkerasti! On suorastaan harmi, että kaikkia herkkuja ei ole päässyt jakamaan, välillä valokuvaaminen on nälässä unohtunut ja nyt on suuri osa parin viiime kuukaudenkin helmistä unohtunut. Viime aikojen hittejä ovat olleet ainakin seuraavat:

1. Raakamakkarat. Esimerkiksi Gordon Ramsayn ohjeen mukaan papujen kera. Näyttää ihan kamalalta, mutta herkullista on. Odottelen seuraavaa mökkireissua, jolloin päästään raakamakkaroiden grillamista. Omenainen feta-perunasalaatin oli hyvää ainakin grillatun kirjolohen kanssa.

2. Karitsan paahtopaisti on päässyt lautaselle useaan kertaan. Esimerkiksi uunijuuresten ja tsatsikin kera.

3. Parsa, valkoinen ja vihreä. En osaa päättää, kumpi on parempaa. Hollandaise-kastikkeella, parman- tai palvikinkun kanssa, voisulalla ja sitruunalla. Mitä muuta parsaan voisi yhdistää?

4. Salaatit. Ruokaisat sellaiset kauniisti aseteltuna. Kesäsuosikkini on salaatti paistetulla halloumi-juustolla ja herkkusienillä.

5. Tukholma. Aamiainen kahvilassa, lounas kävelyn ja ihmettelyn uuvuttamana. Eväät illaksi hallista ja täydennys sekä ruokatuliaiset ruokakaupasta.

6. Pakkasen tyhjennys viime vuoden marjoista, esimerkiksi jogurtti-pannacotta mansikkastikkeella ja iso lasi smoothieta joka aamu.

Salami toistaa itseään

2009-03-01T20:20:00.004+02:00

Minulla on paha tapa innostua jostain tietystä ruokalajista niin paljon, etten sitten malta tehdä mitään muuta. Nyt näin on päässyt käymään kalan ja tuore-chorizon kanssa. Välillä kai pitäisi yrittää keksiä jotain uutta. Kalan kanssa näin ei käynyt, chorizo-pasta syntyi leikkien Jamie Oliveria.

Kalaa ja pinaattiperunamuussia sekä tomaatti-mozzarellasalaattia

Chorizo-pastaa (paljon valkosipulia ja oliiviöljyä, punasipulia, paprikaa, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja basilikaa) (Minne ne yrtit ja tomaatit ovat kuvista kadonneet? Kyllä niitä siellä oli, ja runsaasti!)

Siikaa ja perunat voi-sitruunakastikkeessa

2009-02-20T15:03:00.013+02:00

Kevätaurinko ja hanget alkavat selkesti muuttaa ruokahalua kevyempään suuntaan. Tuntuu siltä, että tuhdit lihapadat on syöty tämän talven osalta ja nyt alkaa kala- ja pastakausi, ja vihreät ja raikkaat maut. Alla oleva sitruuna-voikastike on muuten maailman parasta tuorepastan ja vihreän pastan kanssa. Kevättä rinnassa siis, ja parsa-aikaa jo odotellessa.

Viime viikonloppuna paistoimme siikaa. Sen lisukkeeksi teimme perunat voi-sitruuna-kevätsipulikastikkeessa, kun kaupasta sattumoisin löytyi jo kotimaista kevätsipulia. Vielä kun saman saisi tehtyä uusista perunoista...

Siikaa ja voi-sitruunaperunat

(kahdelle hengelle)

4-5 perunaa

nippu kevätsipulia

n. 25 g voita

vajaa 1 LUOMUsitruunan kuori

puolikkaan sitruunan mehu

rupaus suolaa, mustapippuria

4 pientä siikafilettä

voita

tuoretta tilliä

suolaa, valkopippuria

Laita perunat kiehumaan. Pilko kevätsipuli. Pese luomusitruuna huolellisesti ja raasta sen keltainen kuori talteen. Purista puolikkaan sitruunan mehu.

Sitruuna-voi-kevätsipulikastike kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, kun perunat ovat kypsiä, ettei sipulin kirkas vihreä väri harmaannu: Sulata kattilassa voi ja kuullota siinä hetken verran kevätsipulia. Mausta sitruunanmehulla ja -kuorella sekä ripauksella suolaa sekä mustapippuria. Lurauta sekaan vielä tilkkanen kuumaa vettä ja siirrä seos odottamaan perunoita.

Leikkaa kuumat perunat noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kaada niiden päälle sitruuna-voikastike ja sekoita niin, että makua tarttuu joka perunan pintaan.

Paista siikafileet kuumalla pannulla voinokareessa. Minuutti tai enintään kaksi per puoli pannulla riittää ettei kala paistu kuivaksi, sillä fileet ovat aika ohkaisia. Mausta fileet suolalla, valkopippurilla ja tillisilpulla. Tarjoile ne mahdollisimman nopeasti paistamisen jälkeen.

Annos on hieman olmin värinen, mutta oikeasti mehevän makuinen. Kalan päällä oleva tilli on peräisin pakkasesta, kun en ole niin kovin innostunut kaupan tillivalikoimista. Ostan alkusyksyisin aina pari punttia tilliä ja persiljaa, leikkaan ne saksilla pieneksi silpuksi ja pistän pakkaseen tiiviiseen pakasterasiaan talven varalle. Näin niiden kaunis vihreä väri säilyy koristeeksi ja antamaan makua talven mittaan.

Karitsaa ja heräte-chorizoa (eri lautasilla)

2009-02-02T17:58:00.016+02:00

Jos viime aikoina en ole ehtinyt viettää tarpeeksi aikaa keittiössä ja ruokaisten aatosten parissa, otin viikonvaihteessa vahingon takaisin. Lauantaina lähdin Epen kanssa ihmettelemään Hakaniemen hallin vilinää. Hallissa oli tavallistakin enemmän porukkaa - ehkä aurinkoinen ja kirpakka pakkassää oli saanut ihmiset liikkeelle. Yläkerran kahvilaan oli pitkä jono, mutta onneksi alakerrasta löytyi muutama vapaa paikka, jossa kahvi maistui ihan yhtä hyvälle.

Olin lähtenyt halliin ostamaan karitsan paahtopaistia, mutta mukaan tarttui ihan vahingossa myös chorizoa, leipää, Ahon jugutteja ja neilikoita. Kaupungin parhaita Runebergin torttuja onnistuin juuri ja juuri vastustamaan, sillä Limppu ei ole niiden suurin ystävä. Olisi kai kannattanut ostaa edes itselle, sillä tortut olivat kuulemma poikkeuksellisen hyviä. Neilikkaparkani taisivat muuten kärsiä kävelymatkasta kotiin, vaikka ne aluksi näyttivät selvinneen koitoksesta.

Reinin lihan oma chorizo-makkara oli heräteostos, joka ansaitsee kunniamaininnan, kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Se oli juuri sopivan mausteista, mehevää eikä rakenteessa ollut mitään epäilyttävää. Tiedättehän mitä tarkoitan, jos puhun yllärimakkaroista, joista ei koskaan tiedä mitä hampaiden väliin seuraavaksi joutuu? Chorizo-makkaraa paistettiin lihatiskin neidin ohjeiden mukaisesti 15-20 minuuttia miedolla lämmöllä, sitten se pistettiin palasiksi ja nautittiin tulisen tomaattikastikkeen ja tagliatellen kera.

Launtai-iltana evakko-Epe ja Rope tulivat kyläilemään ja katsomaan elokuvaa, ja heille tuli tarjottua vanhaa kunnon juustokohokasta, joka kerta kerran jälkeen nauttii suurta suosiota. Se on mielestäni kertakaikkisen loistavaa illanistujaisruokaa runsaan vihreän salaatin kera. Itse saattaisin muuten jättää valkosipulin kohokkaasta kokonaan pois tai ainakaan en laittaisi sitä paria pientä kynttä enempää.

Niin, alunperin tarvitsin siis hallista karitsan paahtopaistia, jota minun on jo muutaman päivän tehnyt mieli. Paahtopaistin ja papulisäkkeen idean sain muokattavakseni täältä.

Karitsan paahtopaistia papu-perunapedillä

1 pieni karitsan paahtopaisti/syöjä

Marinadi:
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
runsaasti timjamia, persiljaa, rosmariinia
4-5 valkosipulinkynttä

Lisuke kahdelle nälkäiselle:
4 kiinteää perunaa
200 g vihreitä pakastepapuja
1 iso punasipuli
3-4 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
suolaa, pippuria
tuoretta persiljaa ja timjamia

Laitoin karitsan paahtopaistit lauantai-iltana muhimaan marinadiin, jossa oli runsaasti valkosipulia, tuoretta persiljaa ja timjamia sekä tietysti rosmariinia, oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Nostin ne sunnuntaina reilua tuntia ennen paistamista pöydälle lämpenemään. Keitin perunat juuri ja juuri kypsiksi. Pavuille riittää muutama minuutti kiehuvassa, suolatussa vedessä.

Paahtopaisteista pyyhitään ylimääräiset marinadit ja mausteet talouspaperilla pois. Paistoin paahtopaisteihin kauniin ruskean pinnan kuumalla pannulla ja nostin ne 175-asteiseen uuniin pippuroinnin ja suolauksen jälkeen. Tökkäsin toisen paistin kylkeen paistomittarin. Sopiva sisälämpötila on kai 65-70 astetta, ja minä odottelin mittarin nousemista 68:aan - tässä kesti noin 15 minuuttia. Mielestäni lopputulos oli aika passeli, sillä liha oli sisältä kauniin rosee ja mehukas. Kun otin paahtopaistit uunista, laitoin ne vielä vetäytymään folio-, keittiöpyyhe- ja Limpun farkut -kääreeseen.

Kun paahtopaistit ovat uunissa, voi alkaa viimeistelemään papu-perunalisuketta. Suikaloin punasipulin, pilkoin valkosipulin ja viipaloin perunat. Laitoin ison pannun lämpenemään ja kuullotin siinä sipulit. Tämän jälkeen lisäsin perunaviipaleet ja niiden lämmettyä vielä pavut. Viimeisen silauksen antoivat suola, mustapippuri ja tuoreet yrtit.

Viikonlopun kohokohdat:

- Hakaniemen halli ja Ahon tyrnimarjajugurtti - ehkä parasta maustettua jugurttia ikinä!
- Reinin lihan chorizo-makkara
- täydellisen sunnuntaipäivällisen nauttiminen mitä parhaassa seurassa pelkät kalsarit jalassa
- Epen antama uusin Glorian ruoka ja viini -lehti. Onneksi siitä on vielä puolet lukematta...
- onnistuminen - kun omat tekeleet maistuvat paremmalle kuin ravintolassa ja tulee tunne, että yksinkertaiset maut ovat juuri kohdallaan. Kunpa joka päivä voisi syödä näin hyvin!

Kasvista piffin alla

2009-01-29T19:39:00.008+02:00

No onhan sitä jotain tullut viime aikoina tehtyä. Sen vähänkin vain on tehnyt viime aikoina niin kiireellä, ettei ruoanlaitosta ole kunnolla päässyt nauttimaan niin, että sitä olisi päässyt kunnolla hehkuttamaan. Pihvin seuralaisena maistui kasvismuhennos perinteisiä valkosipuliperunoita paremmin, nopeammin ja terveellisemmin.

Kasvismuhennos

oliiviöljyä
1-2 sipulia
valkosipulinkynsiä maun mukaan
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
herkkusieniä
3 isoa tomaattia
kirsikkatomaatteja
mausteita: mojo piconia tai paprika- ja chilijauhetta, mustapippuria, suolaa
tuoretta basilikaa

Leikkaa munakoiso sentinpaksuisiksi kiekoiksi, ripottele niiden päälle suolaa ja jätä hikoilemaan. Pilko kesäkurpitsa, paprika ja herkkusienet reilun palaisiksi paloiksi. Pyyhi munakoisoista ylimääräinen suola pois ja pilko nekin. Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipulit ja lopuksi mausteet. Kun sipulit ovat hetken kuullottuneet, lisää herkkusienet, munakoisot, kesäkurpitsa ja paprika. Tomaatit voi halutessa kaltata (eli viilto kuoreen, upotus kiehuvaan veteen hetkeksi ja kuoriminen) ennen lisäämistä pannulle antamaan nestettä. Kypsennä vain sen verran, että kaikkiin kasviksiin jää hyvä suutuntuma. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja runsas määrä tuoretta basilikaa juuri ennen tarjoilua.

Kasvimuhennoksen jämät maistuivat herkulliselta pastan kanssa pari päivää myöhemmin.

Etsintäkuulutus: aika ja täydellinen leipä

2009-01-26T11:36:00.017+02:00

Koko viikonloppu hujahti taas ohi niin, etten ehtinyt edes miettiä ruuanlaittoa omassa keittiössä. Olin haaveillut leivänleipomisesta sunnuntai-iltana, mutta olin kotona vasta niin myöhään, että tuoreen leivän tuoksua olisi pitänyt odottaa nukkumaanmenoaikaan asti. Kokkailemattomuudesta on nyt kovat vieroitusoireet, ja se ilmenee haaveiluna kiireettömästä ajasta suunnitella ja laittaa useamman ruokalajin ateriakokonaisuus, sekä unelmointina eri ruoista, kuten blineistä, kalaseljangasta ja viileästä hedelmäsalaatista.

Vanha tuttu kysyi sunnuntaina, mitä olen kokkaillut viime aikoina. Ei tullut mieleen mitään suurta ja mahtavaa viime ajoilta, mutta kerroin kuitenkin täydellisen leivän metsästyksestä, josta on ollut viime aikojen keittiömissioni. Olen vasta taipaleen alussa, vaikka hyviä tuotoksia olenkin saanut aikaan. Ehkä tulevaisuudessa unohdan hiivan ja alan tehdä leipäni juureen. Myös yleiskone taikinan vaivaamiseen olisi kai ylellisyyttä, mutta katoaisikohan leivän teosta sitten käsityön maku ja tyydytys oman työn tuloksista? Kertokaa, te yleiskoneelliset.

Kiireetöntä kokkailua ei kannata odottaa ennen seuraavaa viikonloppua, joten täytynee tyytyä iltasen suunnitteluun. Omasta jääkaapista löytyisi tällä hetkellä ainakin katkarapuja, artisokkaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, hapankaalia, smetanaa, paprikaa ja salaatteja. Kyllä tällä pohjalla pitäisi jotakin saada aikaiseksi. Edes leipää.

Maanantai-illan leipä

50 g hiivaa
5 dl vettä
1 rkl hunajaa
1,5 tl suolaa
2 dl ruisleseitä
n. 7,5 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Murenna hiiva hieman reilu kädenlämpöiseen veteen ja lisää hunaja ja suola. Anna ainesten liueta veteen. Lisää ruisleseet ja anna niiden turvota hetki. Lisää jauhoja hiljalleen, kunnes taikina on, hmm, sopivaa (eli mieluummin hieman löysää kuin tiukkaa, mutta miten oikeaa koostumusta voisi kuvailla? Sitä yritän selvittää). Lisää öljy ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkan, kuten lampun alle. Anna turvota kaksinkertaiseksi.

Muotoile taikina jauhotetulla pohjalla kahdeksi leiväksi ja anna vielä kohota lämpimässä. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kun laitat leivät kuumaan uuniin, laita uunin pohjalle kulhossa kiehuvaa vettä ja pienennä lämpötila 200 asteeseen. Paista noin puoli tuntia kunnes pinta on kauniin ruskea ja pohjasta lähtee koputtaessa kumea ääni.

Syntymäpäiväyllätys

2009-01-16T15:13:00.024+02:00

Limppusellani oli syntymäpäivät, ja minä halusin juhlistaa niitä sellaisella iltapalalla, mikä saisi Limpun oikein onnelliseksi. Nakkilajitelma tehosi - herkkuateriaa on muisteltu vielä viikko synttäreiden jälkeen suu messingillä.

Nakkilajitelmaan kuului kolme erilaatuista nakkia: Snellmanin bratwursti, Pajuniemen Pehtoorin nakki ja Wigrenin herkkunakki. Bratwursti on aina bratwursti (eli herkkua), ja meidän molempien nakkisuosikki oli Wigrenin herkkunakki. On se näemmä pärjännyt aika hyvin makutesteissäkin... Henkilökohtainen nakkisuosikkini kautta aikojen on muuten Kivikylän Wanhanajan nakki, jota saa mökkituliaisena maaseudulta. Helsingissä olen siihen kyllä törmännyt Hakaniemen hallissa ja jopa S-marketissa, mutta harvinaisena mökkeilyherkkuna ja tuliaisena siihen ei ainakaan pääse kyllästymään.

Nakkilajitelman ohessa tarjosin kahta sorttia perunasalaattia ja hapankaalia. Italialaisessa perunasalaatissa oli perunaviipaleiden lisäksi artisokansydämiä, aurinkokuivattua tomaattia ja kirsikkatomaatteja, ja maustamassa aurinkotomaattien öljyä ja valkoista balsamicoa. Herkullista oli, mutta vielä paremmin nakkilajitelman kanssa sopi perinteisempi perunasalaatti suolakurkulla, kapriksilla, punasipulilla ja sinapilla. Hapankaalin tarjosin lämmitettynä sekä smetanan kera että ilman. Nam.

Nakkilajitelman kruunasi sinappipaletti: Turun strong, Auran hunajainen juhlasinappi, Wigrenin special sekä yksi mieluisa saksantuliainen, sinapinsiememistä karkea ja makea aito baijerilainen. Baijerilainen senf on mielestäni parasta mahdollista sinappia makkaran kanssa, ja kaikille Münchenin matkaajille annan kuuman vinkin: weisswurstin kanssa kannattaa pyytää tuplasinappi (ja tietysti weissbier).

Molekyyligastronomiaa, lihakakkaroita ja herkku-tsatsikia

2009-01-11T18:50:00.008+02:00

Pyörähdin Akateemisessa, jossa Tiede-lehdestä tutun Anu Hopian Kemiaa keittiössä oli kanta-asiakastarjouksessa. En vain pystynyt vastustamaan kiusausta, oli ihan pakko ostaa. Pieni kemisti sisälläni haluaa tällä hetkellä tietää erityisesti, miten saisin leivän onnistumaan aina täydellisesti, mitä kaikkea se vaivaaminen oikein saa aikaan ja miten hiiva käyttäytyy. Olen edennyt kirjassa vasta parikymmentä sivua, mutta Anu Hopia on onnistunut kirjoittamaan melkoisen mukaansatempaavasti. Nähtäväksi jää, ollaanko kirjassa minun makuuni turhan pintapuolisia. Siinä tapauksessa täytynee sijoittaa Science of Food -nimiseen tiiliskiveen, jota ihastelin Fantin kirjahyllyssä.

Anu Hopia kertoo kirjassaan, että molekyyligastronomia on hyvinkin tuore tieteenhaara: se syntyi vasta parikymmentä vuotta sitten. Tieteenala tutkii ruoanlaittoa luonnontieteellisestä, eli kemiallisesta ja fysikaalisesta, näkökulmasta. Se eroaa perustajiensa mukaan elintarviketieteistä siten, että elintarviketieteissä ruokaa ja ruoka-aineita tutkitaan ravinnonlähteinä tai elintarviketeollisuuden tarpeita ajatellen, kun taas molekyyligastronomia tutkii ruoanlaittoa kotoisissa keittiöissä.

Ajatuksessa kotikokkailunkin tieteellistämisessä saattaa olla hyvinkin järkeä. Nyt kun arkisesta ruoanlaitosta on alettu vieraantua ja suurin osa käyttämistämme elintarvikkeista on läpikäynyt pitkät, teolliset kuljetus-, pakkaus-, ja valmistusprosessit, on ollut sopiva hetki luoda arkisesta ruoanlaitosta oma tieteenhaaransa. Sellainen lehtien sivuilta löytyvä tai ravintoissa tarjolla oleva molekyyligastronomia, jossa kikkaillaan laboratoriossa opituilla tempuilla, on vain pieni mutta trendikäs ilmentymä alasta. Toivottavasti kaikki molekyyligastronominen hifistely ei kuitenkaan vie kaikkea huomiota itse pääasialta, ruoalta ja nautinnolta.

Joka tapauksessa, on se niin hienoa, kun kastikkeetkin on nyt luokiteltu 23:een kastikkeiden alalajiin veden, öljyn, kiinteän aineen ja kaasun esiintymisen ja niiden yhdistelmien perusteella... Pieni kemisti ja tiedemies minussa tykkää myös asioitten luokittelusta ja hierkarkioista!

Hmmm, syönkö elääkseni vain elänkö syödäkseni?

Tänään oli ruokana jauhelihakakkaroita, parsakaalia ja tsatsikia. Parsakaalia en ole syönyt pitkiin aikoihin, ja se oli taas oikein herkullista (etenkin kun se oli maustettu nokareella voita). Tsatsiki onnistui yli odotusten suunnilleen tällä tavalla:

Tsatsiki

puolikas kurkku
suolaa
1 valkosipulin kynsi
n. 2 dl turkkilaista jugurttia
mustapippuria
tilkka öljyä
tilkka valkoista balsamicoa

Kurkku kuoritaan, siemenet kaavitaan pois ja se raastetaan karkealla terällä. Raaste laitetaan hetkeksi lävikköön valumaan ja sen päälle ripotellaan hieman suolaa, jotta neste irtoaa. Valkosipulin kynsi pilkotaan mahdollisimman pieneksi. Kurkkuraasteesta puristetaan ylimääräinen vesi, sekoitetaan muiden aineiden kanssa ja annetaan tekeytyä hetken aikaa jääkaapissa.

Limppu muotoili mitä hienoimpia jauhelihakakkaroita

Tämän aterian parhaat puolet olivat värit ja tsatsiki

Joulukiireitä

2009-01-01T17:47:00.008+02:00

Joulukuun loppu on ollut pelkkää joulukiirettä. Ennen pyhiä piti tietysti häsätä joululahjoja, siivota kotia joulukuntoon ja tavata kavereita glögien merkeissä. Parhaan jouluglögin sain Bulevardin Namaskaarissa, jossa glögi oli tehty omalla reseptillä. Tarjoilija paljasti, että pohjana on karpalomehu, terästeenä inkivääriviina ja mausteena vielä hitunen chiliä. Kielen päälle jäi mukava pieni polte.

Parhaat pikkujoulukoontumisajot oli ehdottomasti opiskelukavereiden kanssa Yrjönkadun uimahallissa. Se on ehkä uusi suosikkipaikkani, vaikka emme mahtuneetkaan toisen kerroksen lepohytteihin ja kahvilaan nauttimaan simaa. Saunomisen, uimisen ja vesijuoksun jälkeen kävimme intialaisessa ravintolassa syömässä.

Etnisten ruokien ylisyömisen jälkeen, niin hyviä kuin ne ovatkin, teki kovasti mieli jotain ihan tavallisia ja perinteisiä makuja. Teimme siis vähän noloksi sunnuntairuuaksi herkullista nakkikeittoa: paketti kunnon nakkeja, kiinteitä perunoita, multaporkkanoita, lanttua, selleriä ja kasvislientä, mausteina maustepippuri, laakerinlehti ja persilja. Keitot eivät ihmeitä vaadi maistuakseen hyvälle...

Joulu meni perinteisillä herkuilla. Jouluruoat ovat kovin täyttävää sorttia, joten kun opiskelukaverit tulivat kyläilemään lauantaina, oli tarjolla hieman kevyempiä herkkuja jääkaapintyhjennysperiaatteella: creme ninonia, sipulipiirakkaa ja vihreää salaattia omenalla, parmesaanilastuilla ja pinjansiemenillä. Papan joululahjajuustot tuhosivat suunnitelmat kevyemmästä linjasta, mutta jälkiruoaksi ajatellut liekitetyt banaanit jäätelön kera jäivät ähkyn takia sentään syömättä.

Hansu toivoi creme ninonin reseptiä, ja tässä se sitten on siten kun itse sen tein eri reseptejä mukaillen. On muuten kokin paras kiitos, kun ruoka maistuu niin hyvälle, että pyydetään oikein reseptiä...

Creme ninon (hernesosekeitto)

2 shalottisipulia
öljyä
1 pieni peruna
1 porkkana
kasvislientä (vettä ja kasvisliemikuutio)
600 g pakasteherneitä (3 pussia)
laakerinlehti
n. 1,5 dl kermaa
luraus kuivaa kuohuviiniä

Pieni sipuli sekä kuori ja pilko peruna ja porkkana pienempiin paloihin. Kuullota sipulia öljyssä ja lisää juuret, laakerinlehti sekä sen verran kasvislientä, että kasvikset ja myöhemmin lisättävät herneet peittyvät. Keitä 10-15 min. siten, että juuret hieman pehmenevät, ja lisää herneet. Anna kiehua toinen vartti niin, että herneet pehmenevät. Vatkaa odotellessa desin verran kermaa. Poista laakerinlehti ja soseuta, lisää loppu kerma ja kuumenna, lisää tarvittaessa suolaa. Käännä sekaan kermavaahto ja nosta kattila pöytään. Lurauta sekaan kuohuviini ja anna kuohua.

Creme ninon kelpaa tarjolle myös hienommalla aterialla. Se on kermavaahdon ja kuohuviinin ansiosta ihanan kuohkeaa ja suussa sulavaa, ja herneet maistuvat ihanan makealle kesälle. Mums!

Terapialeipää

2008-12-15T13:02:00.006+02:00

Ruoanlaitto on minulle terapiaa. Se on tapa viettää viikonloppua ja rentoutua. Kokkaillessa on sallittua avata viinipullo ja maistella sitä ennen muita, ja ainoa hetki, jolloin saatan avata pullon ihan itsekseni. Eikös kaikki ymmärrä termin ruoanlaittoviini? Kavereiden kanssa ruoanlaitto on hauskaa yhdessä tekemistä. Jos masentaa, yksinkertainen taikinan vaivaaminen saa mielen paremmaksi. Atriaa mukaillen "hyvä ruoka, parempi mieli" pitää ehdottomasti paikkansa.

Strömsössä oli hiljattain vieraana leipämestari, joka neuvoi, miten leipää oikeasti leivotaan. Hän suositteli, että taikinaa ja leipää kohotetaan ilman sitä tavanomaista leivinliinaa ja mahdollisimman pitkään. Lisäksi leipään saa rapean kuoren, kun leipää ja uunia kostuttaa ennen uuniin laittamista, aloittaa paistamisen korkeassa lämpötilassa (250 astetta), laskee lämpötilan siitä alemmaksi ja availee uunin luukkua ilmausta varten.

Tein taikinan kolmen viljan sämpyläjauhoista, ruiskeleseistä ja siemenistä ja nostatin taikinaa niin pitkään kuin nälältäni kestin (vain puolisentoista tuntia), ja noudatin mestarileipäleipurin neuvoja uunin kostuttamisessa. Rapeakuorista herkkua!

Ruoanlaittaminen ja leipominen ovat hyvää parannuskeino hetkelliseen alakuloon, mutta oikeita ongelmia ne eivät ratkaise. Silloin kokemukseni mukaan toimii parhaiten ongelmasta puhuminen asianomaisten ihmisten kanssa.

Lihahimoja

2008-12-09T19:22:00.008+02:00

Naismetsähoitsujen pikkujouluja istuttiin Ravintola Kuussa. Ensin maistelimme ranskalaisia viinejä sommelierin opastuksella. En löytänyt uutta lempiviiniäni, mutta eikös ranskalaiset viinit usein vaadi sopivan ruoan vierelleen sekä hienostuneemman nenän kuin minulla? Olin vielä kipeänä ja nenä tukossa, joten ehkä osa nautintoa meni siinä.

Olin valinnut Kuun oman menun, joka alkoi savulohikeitolla. Mums, ah ja voi, se vasta oli herkullista. (Jos muuten olisin TV-kokki, käyttäisin aina kaikkea herkullista maistaessani sanaa "mums". Muuten vaan puhastellessa hokisin koko ajan "noin" nousevaa nuottia käyttäen. Täytyy joskus laittaa tänne ääninäyte.) Useasta maistiaisviinistä löytyi selvästi savulohelle parhaiten istuva viini. Pääruuaksi sain suussa sulavaa poron ulkofilettä portviinikastikkeella. Välipalaksi oli hikoilevaa, pitkään kypsytettä kermaista juustoa, ja jälkkäriksi Crème brûléeta. Se oli oikeastaan aterian ainoa osa, joka ei tehnyt minuun vaikutusta. Ravintola Kuu on saanut käsittääkseni vaihtelevia arvosteluita, mutta minun mieleeni se oli ainakin ruoan ja Ilmari Tapiovaara -sisustuksen puolesta. Huomasin, etten taida käydä kummoisissakaan ravintoloissa syömässä. Olisi paljon nautinnollisempaa käydä puolet harvemmin ravintolassa, mutta tehdä se niillä kerroilla kunnolla ja kunnollisissa paikoissa.

Viikonloppuna oltiin Limpun mökillä itsenäisyyspäivää viettämässä. Olin Kuusta intoutuneena päättänyt, että voisimme panostaa juhlaruokaan ja ostin meille Sittarin lihatiskistä ulkofilepihvit. Lisukkeeksi onnistuin tekemään mainiot valkosipuliperunat: suolan, kerman ja valkosipulin määrä olivat täydellisessä tasapainossa. Tähän on mahdotonta yrittää kirjoittaa tarkkaa reseptiä oikeista määristä, mutta toivottavasti onnistun yhtä hyvin myös ensi kerralla. Myös lihan paistaminen meni puolivahingossa nappiin, ja tuloksena oli täydellisen medium-kypsä, murealihainen pihvi, josta ravintolassakin olisi onnellinen. Taas täytyy sanoa,että mums, ah ja voi.

Sunnuntaiksi Limpun kiltti äiti oli laittanut meille mukaan karitsan sisäfilettä, jonka nautimme kermaisen kanttarellipastan kera. Jälleen erinomaista herkkua, ja liha oli yhtä vähän pienempää filettä lukuunottamatta kauniin roseeta ja mehukasta sisäpuolelta. Kelvollista sunnuntain pikaruokaa...

Vaikka lihaa on tullut syötyä viime aikoina tavanomaista enemmän, ei lihan himoni ole vielä tyydytetty. Huomasin perjantaina City-Marketin lihatiskissä luomu-possua, jota he kuulemma pyrkivät mahdollisuuksien mukaan saamaan aina viikonlopuiksi. Tiedän siis, mitä syön ensi viikoloppuna. Kun vielä jostain saisin hirveä, olisi lihapaletti hetkeksi kasassa: riistaa, puolikesyä poroa sekä possua, nautaa ja karitsaa.

Kipeänä on kurjaa

2008-11-30T16:20:00.013+02:00

Olen ollut enemmän tai vähemmän kipeänä viimeiset puolitoista viikkoa. Kuumetta ei ole ollut lainkaan, mutta muuten on väsyttänyt kamalasti, röörit ovat olleet tukossa ja ruokahalu meni aluksi ihan kokonaan. Se, että kipeänä ruoka ei maistunut, oli vakavin oire sitkeästä flunssasta. Ikävää on myös se, että kun nenä on tukossa, puolet makuaististakin katoaa.

Kipeänä voimat olivat kateissa, joten aluksi piti turvautua helposti valmistettaviin ja nieltäviin valmisruokiin. Tuli testattua Pirkan kasvisminestronekeittoa ja Apetitin kasvissosekeittoa. Vaikka minestronekeittoa ei mennyt alas kovinkaan montaa lusikallista, vei se kirkkaasti voiton Apetitin sosekeitosta, joka oli ainakin nenätukkoiselle mautonta ja omaan makuuni liian porkkanaista. Testattu on, eikä tarvitse kokeilla uudelleen.

Parin päivän sairastamisen jälkeen olin niin tylsistynyt kotona makoilemiseen, että uskaltauduin Epen kanssa Hakaniemen halliin kahvittelemaan ja ostamaan soppa-aineksia. Eikös kanakeitto ole sitä, mitä flunssassa kuuluukin syödä? Meidän flunssanparannuskanakeittoon kuului parantavina ainesosina luomujuureksia, runsaasti inkivääriä, valkosipulia ja currya.

Parannuskeiton jäljiltä oli jo niin vahva olo, että teki mieli kiinteämpää ravintoa. Spagetti jauhelihakastikkeella on todellista lohturuokaa. Se maustettiin vahvasti mojo piconilla, jotta saimme nenää enemmän auki. Tulinen kastike lempeni mukavasti tuoreella basilikalla ja juustoraasteella.

En juuri koskaan ole kipeänä, mutta seuraavaan flunssaan olen varmuuden vuoksi varautunut miettimällä, mitä kipeänä pystyisi ja jaksaisi syödä. Keitot on helppo lusikoida naamaan missä kunnossa tahansa. Valmisruoista vahvastimaustetut Kitchen Joyt voisivat saada tukkoisen nenän auki. Ehkä jätski turruttaisi mukavasti kipeän kurkun? Spagetti jauhelihakastikkeella on aina varma nakki, ja sitä on helppo varastoida pakkaseen pahan päivän varalle. Hedelmäsalaatti olisi raikasta ja terveellistä, mutta sen tekeminen pitäisi kipeänä saada ulkoistettua. Muita hyviä ideoita?

Ei ruokaa, silmänruokaa

2008-11-21T13:08:00.004+02:00

Töihin pyöräillessä oli pysähdyttävä sillalle ihailemaan auringonnousua. Onneksi oli kamera matkan jäljiltä mukana.

Budapestin ruoka-juoma-highlightit

2008-11-21T11:34:00.013+02:00

Pörkölttiä Sinisessä ruusussa
Hämärältä sivukadulta löytyi paikallisen suosittelema paikallinen ravintola Kek Rozsa Etterem, jonka pörkölt oli erinomaista. Ruoka oli todella hyvää ja edullista, mutta Sinisen ruusun miljöö ei askeettisuudellaan juuri houkutellut viihtymään. Taustalla pauhasi telkkarissa Tanssii tähtien kanssa, ja selvästi unkarilaisten lanne liikkuu tulisemmin kuin meikäläisten.

Kauppahalli
Kauppahallit ja torit on mun suosikkeja! Tuoreita vihanneksia, liha- ja leipäkauppoja ja Budapestin hallissa lisäksi paprikamausteita, kuivattuja paprikoita ja valkosipulia. Ruokatuliaiset (kuivatut chilipaprikat, paprikajauheet ja -pyreet) tuli hankittua. Jos hallin asiakaskunnan olettaisi vastaavan keskimääräistä budapestiläistä, olisi keski-ikä n. 65 v ja sukupuolijakauma seuraava: mummot ostoksilla, papparaiset yläkerran ruokapaikoissa oluella.

Yhdessä kojussa valmistettiin struudeleita lähes sarjatuotantona. Ne olivat aika erilaisia kuin saksalaiset struudelit: taikinaa oli vain nimeksi, täytettä hyvin runsaasti. Tarjolla oli sekä makeita että suolaisia vaihtoehtoja. Makeista struudeleista monessa oli täytteenä rahkaa ja makeutta saatiin päälle ripoteltavasta tomusokerista. Aika täyttävä välipala!

Terveysvesi
Budapestin kylpylöissä virtaa lähdevesi, joka parantaa kaikki vaivat huonosta ihosta ruuansulatusongelmiin. City Parkista löytyi pömpeli, jossa tätä terveysvettä sai ostaa tuopeittan ja pulloittain, eikä terveyden hintakaan ollut kovin paha: puolen litran töppönen maksoi 30 forinttia, eli noin 10 senttiä. Sitä piti kokeilla, sillä olihan ainakin Maisun iho kylpylän jäljiltä samettia ja silkkiä. Helskatin pahaa se terveysvesi vain oli, rikin katku tuntui nenässä ja kielellä. Hukkaan meni mun terveysvesi, nurmikko sai puolet tuopista.

Muut ruuat ja juomat
Paikallisia herkkuja tuli maisteltua. Ruoka on aika tuhtia ja rehellistä: paprikaa, tomaattia, kaalia, lihaa, eikä rasvan määrässä ole turhia pihtailtu. Paikalliset ravintolat eivät ole suoranaisesti kasvissyöjän taivaita, ja itsellenikin maistui kasvikset tavallista paremmin matkan jälkeen.

Unkarin viinejä on haukuttu niiden makeuden takia ja neuvottu tilaamaan aina kuivaa viiniä. Paikalliset chardonnayt olivat ainakin ihan hyviä, tuliaisiksi tuotu pullo on toistaiseksi juomatta ja arvioimatta. Paikalliset oluet olivat aika helppoja ja hieman maukkaampia kuin suomalaiset. Soproni-olut maistui parhaalta!

Harmi, että sopivia kuvatallenteita oli kovin vähän. Suurimmassa osassa matkaseuralaiset ovat näkyvissä. Täytyy pyytää niiltä lisää kuvia (vink vink rakkaat matkaseuralaiseni)!

Soppakeittiölounas

2008-11-19T14:56:00.009+02:00

Kesän lopulla kävin ensimmäistä kertaa lounaalla paljon kehutussa Soppakeittiössä Hakaniemen hallissa. Olen tarkka siitä, mitä suuhuni laitan, mutta Soppakeittiössä sekä laatu että määrä vastaavat suuni ja vatsani vaatimuksia! Kesän jälkeen olen noin kerran viikossa huristellut metrolla Hakaniemeen syömään soppaa, joka maistuu hyvälle ja josta vatsa tulee täyteen.

Listalla on päivittäin kolme erilaista keittoa, joista kaksi on vaihtuvia, toinen aina kasvista, ja yksi bouillabaissea. Keiton lisäksi tarjolla on tuoretta, rapeakuorista leipää ja yrttiöljyä, joita ei vain pysty syömään niin paljoa kuin haluaisi, sillä keittoakin on runsaasti. Keittoa lusikoidessa on hauskaa seurata vastapäätä olevaa Reinin lihakauppaa sekä hallin asiakkaita, jotka edustavat Suomen kaikkien yhteiskuntaluokkia ja niiden rikkautta. Henkilökuntakin on mukavaa - parin kuukauden säännöllisen ruokailun jälkeen olen lounaskiireestä huolimatta päässyt juttusille.

Silakkamarkkinoiden yhteydessä kävin Vanhassa kauppahallissa, jonne oli juuri avattu oma soppakeittiönsä. Mikä iloinen yllätys, ja yhtenä aurinkoisena päivävä kävelinkin Kauppatorin kupeeseen lounastamaan. Keitto oli sielläkin höyryävää ja herkullista, mutta taidan jatkossa silti mieluummin käydä Hakaniemessä hallin paremman tunnelman takia.

Ekologisen jalanjäljen sosekeitto

2008-11-08T19:35:00.011+02:00

Me testailtiin tänä aamuna ekologista jalanjälkeämme ja hiilijalanjälkeämme mm. täältä Hesarin sivuilta. Ihan hyvin me testeissä pärjättiin, mutta päätimme silti tänään tehdä ekologista ruokaa, siis kotimaista kauden kasvista ja juuresta.

Peruna-purjososekeiton ohjeen löysimme Finfoodin sivuilta. Ohjeesta teki mielenkiintoisen omenamehu. Tässä alla resepti on hieman tuunatussa muodossa, sillä meidän keitossamme oli hieman liian vähän purjoa. Finfoodin reseptistä ei oikein ottanut selvää perunan ja purjon suhteista. Resepteissä pitäisi aina olla määrät niin, että niistä osaa päätellä ainesosien oikeat suhteet. Itse en yleensä noudata reseptejä kovinkaan orjallisesti, vaan käyn tarkistamassa niistä määrät, ajat ja lämpötilat.

PERUNA-PURJOSOSEITTO

1 osa purjoa
3 osaa jauhoisia perunoita

muut ainekset reseptiä mukaillen:
1-2 sipulia tuomaan makua
voita kuullottamiseen
1,5 dl omenamehua
kasvislientä sen verran, että kasvikset peittyvät
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
reilu luraus kermaa
runsaasti tuoretta timjamia

Purjot ja sipulit paloitellaan ja kuullotetaan voissa. Sekaan lisätään perunapalat, kuullotetaan hetki, sekä omenamehu. Omenamehua keitetään niin pitkään, että neste on lähes haihtunut. Tämän jälkeen lisätään neste ja annetaan kiehua, kunnes perunat ovat kypsiä. Keitto soseutetaan, lisätään kerma ja mausteet ja kuumennetaan.

Keiton kanssa söimme lämpimiä voileipiä, joissa oli runsaasti sinappia, tomaattia ja vahvan makuista Goudaa (ja uuniin 225 asteeseen ottamaan väriä). Sinappi ja purjo sopivat muuten erinomaisesti yhteen!

Yhteen lämpimään voileipään oli syntynyt uunissa hymynaama. Vai kissa, karhu vai piru?

Leipää

2008-11-02T19:55:00.020+02:00

Meitä odottaa keittiössä tuore ja tuoksuva itseleivottu leipä. Leivässä itsessään ei ole mitään ihmeellistä tai erikoista, mutta leivän leipominen on vain niin palkitsevaa (toisin kuin vaikka korvapuustien näpertäminen). Leivän leipomisessa ei vaadita ihmeellisiä kikkailuita tai erikoisen tarkkoja määriä mistään, vain muutama pikku asia kannattaa muistaa. Ilman suolaa se ei maistu miltään. Ilman makeaa polttoainetta, aikaa ja kunnon vaivaamista se ei ehdi ja jaksa nousta.

LEIPÄNEN

2,5 dl vesi-maito-seosta
25 g hiivaa vajaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
n. 6 dl kolmen viljan leipäjauhoja
reilu luraus öljyä

Neste kädelle haaleaksi ja sekaan hiiva ja hunajaa (tai sokeria) hiivan polttoaineeksi. Suola ja pieni osa jauhoista sekaan. Taikinanjuuri ja liinan alla lämpimään paikkaan muhimaan xx minuutiksi - aikaa muille puuhasteluille. Iltapala-ajan lähestyessä lisätään loput jauhot, vaivataan pitkään vaikka telkkarin ääressä ja loppuvaiheessa lurautetaan öljyä sekaan. Annetaan taikinan vielä nousta lämpöisessä xx min. Kun taikina on noussut tuplaksi, sen voi muotoilla jauhotetulla alustalla ja antaa taas hetken nousta liinan alla, kun uuni lämpenee 200-asteiseksi. Lopuksi pinnan voi vielä kostuttaa ja siihen voi leikata terävällää veitsellä kuviot. Leipä uuniin n. 20 minuutiksi - se on kypsä kun pohjasta lähtee koputellessa kumea ääni.

Lämpimäisen päälle vain voita, muuta ei tarvita.

Viikonlopun syömiset

2008-10-27T19:15:00.032+02:00

Viikonloppuna tuli herkuteltua niin paljon, että tänään lounaalla teki mieli vain kevyttä salaattia.

PERJANTAI
Perjantaina onnistuttiin Limpun kanssa niin hyvin pizzan tekemisessä, että vähän paremmatkin pizzeriat jäävät maussa jälkeen. Muoto ei ollut ihan pyöreä, mutta sekä pohjan että täytteiden maku erinomainen. En osaa sanoa, mikä oli menestymisen salaisuus - saattaa olla, että se oli kolmen päivän työmatkan, palaveeraamisen ja illanistujaisten ansiota. Pizzataikina tehtiin ihan tavallisen ohjeen mukaan (2 dl vettä, pussillinen kuivahiivaa, hyppysellinen suolaa, n. 5 dl vehnäjauhoja ja reilu luraus oliivilöjyä). Tomaattikastiketta (öljyä, sipulia, valkosipulia, tomaattimurskaa, Provencen yrttejä, suolaa, sokeria mustaapippuria ja laakerinlehteä) hauduteltiin aika pitkään hellalla ja päälle laitettiin mozzarellaa, kesäkurpitsaa ohuina siivuina, paprikaa, tomaattia ja meetwurstia. Kuuluuko juustoraaste muuten laittaa täytteiden alle vai päälle? Tällä kertaa me laitoimme juuston (muiden paitsi tomaattikastikkeen) alle, mutta varmaa tietoa minulla asiasta ei ole.

LAUANTAI
Lauantain viiniä ja villasukkia -päivää oli suunniteltu jo pitkään. Tapasimme Hakaniemen hallin yläkerran kahvilassa, nautimme välipalaksi lihapiirakat ja sunnittelimme päivän ruoat. Suunnitelmat menivät tosin heti alussa uusiksi. Löysimme torilta mitä kauneimman juurisellerin varsineen, joten alkuruokasimpukat vaihtuivat juurisellerisosekeitoksi.
Juurisellerisosekeittoa tehdessä siemailimme luonnollisesti Keltaista leskeä. (Sosekeitttoon noin puolet juuriselleriä ja puolet soseperunoita sekä iso sipuli kypsäksi liemikuutiovedessä. Soseutus, sekaan purkillinen ranskankermaa, lämmitys ja maustaminen mustapippurilla ja sellerin pieneksi hakatuilla varsilla.) Koska sosekeitto itsessään on aika olmin väristä, teimme koristeeksi ja mausteeksi yrttiöljyn timjamista. (Iso, iso nippu timjamia, suolaa, pippuria ja öljyä sauvasekoittimella rikki ja sekaisin.) Keiton kanssa oli tarjolla Mjan herkkuleivät: ruisleivän pala siveltiin majoneesi-wasabi-sekoituksella ja päälle laitettiin avokadoa ja graavilohta. Niin herkullista ja kaunista erikseenkin ja erinomainen yhdistelmä!
Pääruoaksi paistoimme kuhafileet, lisukkeina olivat uunijuurekset, suppilovahverokastike ja vihreä salaatti. Hallin kuhafileet olivat tuoreita ja meheviä. Niiden paistaminenkin meni nappiin (eli ei liian kauan pannulla) ja ne maustettiin vain suolalla, sitruunalla ja tillisilpulla. Uunijuurekset käsittivät perunat, porkkavat ja lantun. Ne kieriteltiin öljyssä ja maustettiin tuoreella timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Sienikastike tehtiin ranskankermaan, eikä tavalliseen kermaan, mikä ainakin minun mielestäni saa sienikastikkeen vieläkin paremmaksi! Vihreässä salaatissa oli kaiken vihreyden ja vanhan tutun omenan lisäksi uusi tuttavuus musta paprika. Se näytti aika päheältä ja maistui hieman vähemmän kitkerältä kuin vihreä paprika.
Melko täydellisen ateriakokonaisuuden kruunasi suklaakonvehdit ja kardemummakahvi sekä juustot ja punaviini. Ja tietysti erinomainen seura.

SUNNUNTAI
Sunnuntaina Limppu joutui yksinään kyökkiin, kun minä olin äksynä olohuoneessa. Olimme kuitenkin suunnitelleet sunnuntaiksi todellisen pikaruuan: pastaa salami-tomaattikastikkeella. Pidän siitä, että ruokaa ei tarvitsisi heittää pois vaan kaikki tulisi kätettyä. Kastikkeeksi käytettiin siis perjantailta yli jäänyt tomaattikastike ja sekaan lisättiin salamiviipaleita. Harmi ettei sunnuntain ruuasta jäänyt kuvatallenteita, sillä siitä tuli raikkaan valko-puna-vihreää: valkoista pastaa, punaista tomaatti-salamikastiketta ja basilikanlehtiä sekä tomaattia-kurkku-feta-salaattia. Herkkua oli!

Kanarian kanaa

2008-10-19T17:31:00.012+03:00

Näin syksyllä tekee mieli pitkään hauduttettua ruokaa. Nyt kun paprikat, kesäkurpitsat ja tomaatit ovat vielä kelvollisen laatuisia ja hintaisia, päätin tehdä kanapataa kanarialaisittain. Ensi kerraksi suunnittelin pataa, jossa perunoiden, porkkanan, punajuuren ja lantun liemenä käytettäisiin olutta.

Limpun isukki on tuonut Tenuriffalta tuliaisiksi maustesekoitusta nimeltä Mojo Picon, joka meidän keittiössä myös nimillä ihmemauste ja kanarianmauste tunnetaan. Ihmemausteen pohjalta syntyi viime talvena resepti, jota olemme tehneet jo useamman kerran. Tällä kertaa pataan löytyi Kauppahallista herkullisen näköiset rintafileet, joissa oli vielä luuta ja toisella puolella kunnollinen nahka jäljellä.

KANARIAN KANAA

kahdelle hengelle

2 kanan rintafilettä, joissa nahkaa jäljellä
runsaasti oliiviöljyä
n. 2 rkl Mojo Picon -maustetta
runsaasti valkosipulia
pari pientä chiliä
1/2 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
muutama pieni salotti- tai keltasipuli
4-5 tomaattia
1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
mustapipuria
suolaa
muita mausteita, esim. timjamia, laakerinlehti

Lisukkeeksi couscousia

Paloittele kesäkurpitsa, paprika ja sipuli reilun kokoisiksi paloiksi (shalottisipulit voi jättää kokonaisiksi). Laita runsaasti oliiviöljyä kuumenemaan pataan. Lisää murskatut valkosipulinkynnet, chilit ja Mojo Picon -mauste. Paista suolatut ja pippuroidut kananrinnat öljy-mausteseoksessa kauniin värisiksi ja siirrä sivuun. Kuullota kasviksia hetki padassa ja kaada päälle valkoviini. Lisää loput mausteet ja kanat. Laita pata muhimaan kannen alla 200-asteiseen uuniin vajaaksi tunniksi. Kasviksista alkaa kypsennyksen aikana irrota nestettä, jolla kanat voi peittää tai valella. Tarjoile pata couscousin kera, joka imee itseensä padan herkullisen mausteisen ja öljyisen liemen.

Kauppahallit ja torit on mun heikko paikka ja salainen pahe, joten kanafileet eivät tietenkään jääneet hallireissun ainoiksi saaliksi. Harmi vain, ettei aikaa ollut muihin hankintoihin. Mmm, herkkuleipää ja leivoksia sentään...

Kaappitutkimussalaatti

2008-10-15T19:09:00.006+03:00

Yllättäviä herkkuja sitä saakin aikaan vain tutkimalla kaappien anteja. Salaatin ja kurkun ostin tänään kaupasta, muut ainekset löytyivät jää- tai kuivakaapista ja parvekkeelta. Salaatti ja pätkä kurkkua pienemmiksi lautaselle ja nämä ainekset päälle:

- Viinisuolaheinä on yksi viime aikojen suosikeistani. Käytän sitä vihreän salaatin ainesosana, sillä se maistuu hyvältä ja näyttää niin kivalta! Viikonlopulta yli jäänyt suolaheinä on säilynyt nahistumatta parvekkeella.

- Viikonlopulta jäi yli myös itsetehtyä ranskalaista salaatinkastiketta. Teen sitä aika reilusti, sillä hyvinhän se säilyy jääkaapissa.

- Papan antamia omenoita on edelleen jäljellä. Ne ovat myös säilytyksessä parvekkeella. Lohkoin muutaman pikkuomenan salaatin sekaan.

- Pinjansiemenet tekevät ihan yksinkertaisestakin salaatista jotenkin niin paljon hienomman. Niitä siis kuumenevalle pannulle paahtumaan!

- Jääkaapista löytyi myös pari siivua pekonifilettä, jonka suikaloin ja paistoin. Täytyyhän salaatissa nyt jotain epäterveellistä olla.

Ei hullumpaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa!

Rumia puusteja

2008-10-12T16:56:00.014+03:00

En ole mikään leipuri. Viime viikonloppuna uhosin kuitenkin leipovani elämäni ensimmäiset korvapuustit ruotsalaisten kanelipullapäivän kunniaksi. Silloin se kiireessä jäi. Tänä viikonloppuna Ilmari tuli hoitoon ja ajattelin, että sen mielestä leipominen, tai ainakin tuoreiden korvapuustien syöminen, olisi hauskaa. Perjantaina Aleksis Kivi -kekkereissä kerroin suunnitelmastani mm. ranskalaiselle Clairelle, joka kertoi leipovansa korvapuusteja työkavereillensa, jotka rakastavat niitä. Joo, jos ranskis osaa, niin miksen minäkin. Resepti löytyi täältä. Sitä kehuttiin kovasti ja alussa annettiin hyviä leivontavinkkejä, joilla avulla ajattelin selvitytyväni.

Alkuvaiheessa olin tehokkaana ja hyvillä mielin, ja kasasin kaikki aineet mitattuina valmiiksi pöydälle. Pullamestarin aputyttönä olemisesta tiedän, että vaivata pitää pitkään ja hartaasti, ja taikinasta kannattaa tehdä löysä, jolloin pullista tulee kuohkeita ja pehmeitä. Tuumasta toimeen.

Vaivaaminen käy urheilusta. Mutta mistä ihmeestä tietää, että taikina on sopivan löysää ja että on vaivannut tarpeeksi? Lisäksi taisin lisätä voin liian kovana ja aikaisin, sillä taikina ei meinannut millään alkaa irrota kulhon reunoista. Vihdoin luovutin, ja jätin taikinan nousemaan liinan alle hellan nurkkaan.

Tässä vaiheessa onkin sitten yksi tarinan harvoista onnistumisista: taikina nousi mallikelpoisesti ja vähintään kaksinkertaiseksi. Sitten alkoivat isot ongelmat ja itsetunto laski. Ensinnäkin, kuinka ohueksi taikina pitää kaulia? Minun taikinani oli reunoilta paksu ja keskellä siihen alkoi tulla reikiä. Pahus. Olisi myös kannattanut mitata suunnilleen valmiiksi kanelit ja sokerit, sillä niitä ripotellessa en enää tiennyt, mikä on sopiva määrä. Entä miten ihmeessä taikinalevy kääritään TIUKALLE rullalle? Ensimmäinen pellillinen puusteja oli katastrofi. Toisen pellillisen möhkäleet muistuttivat etäisesti korvapuusteja. Ainakin jotkut niistä.

Uunista tulleet korvapuustit näyttivät aika kauniisti sanottuna persoonallisilta. Onneksi ne edes tuoksuivat huumaavilta ja maistuivat hyvältä. Kuinka tavallisten korvapuustien leipominen voi olla näin hankalaa ja vielä työlästä? En ole vielä päättänyt, kokeilenko enää koskaan uudelleen. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja luovuttaa ei saa.

Turhaa pälinää ja munavoikkaireiden ylistystä

2008-10-07T20:27:00.006+03:00

Tänään oli tarkoitus kirjoittaa blogia, mutta ei vain ole ollenkaan huvittanut. Olen kyllä koko illan kuluttanut tietskarin ääressä, mutta mitään järkevää en ole saanut tehtyä. Ainoa saalis on kova nälkä, tai ehkä mieliteko puuhastella ja herkutella, sillä olen lukenut muiden ruokablogeja. Kaapissa ei ole kuin leipää. Nyyh!

Nooh kävin kuitenkin kaivelemassa läpi Limpun kaapit, ja löytyihän sieltä jotain pientä mielitekojen tyydyttämiseksi. Keitin meille kupilliset kaakaota (liekitys-)rommilla terästettynä. Laitoin myös munat kiehumaan, jotta pian saadaan munavoileipiä, mun suosikkeja, ilta- ja aamupalaksi.

Munavoikkarit - tuo paras eväs ikinä. Parhaat eväsvoileivät syntyvät mielestäni tuoreista, voimariinilla voidelluista Reissumiehistä, keitetyistä munista (yksi per leipä) ja majoneesikiemuroista. Muuta ei tarvita. Olen monet kerrat ihmetellyt, miten ihmiset pärjäävät ilman munanleikkuria. Itselläni on aivan tavallinen malli, Limpulla upea lahjaksi saatu (hmm, keneltäköhän) hi-tech versio, jolla viipaleiden lisäksi saa lohkoja.

Tärkeintä ei ole retkelle lähteminen, vaan kunnon eväät. Mä rakastan munavoikkareita!

Kanelipullapäivä

2008-09-30T08:54:00.005+03:00

Kheheh, Ruotsissa kaikki on kauniimpaa. Niklaksen keittiössä kerrottiin, että siellä vietetään 4.10. kansallista juhlapäivää kanelipullan kunniaksi. Päivä on saanut kalenterimerkinnänkin. Kanelipullapäivänä pullia myydään noin kaksi miljoonaa tavanomaista päivää enemmän, joten on päivä ilmeisesti jonkinlaisen suosion saavuttanut.

Kanelipullapäivä on oikeastaan aika hyvä idea, sillä mikä onkaan parempaa kuin lämmin, pehmoinen korvapuusti... Vaikka päivän virallinen juhliminen kuulostaakin aika hoopolta, niin ehkä sille kuitenkin voisi antaa etätukea. Korvapuustien leipominen on yksi niitä haastavilta tuntuvia haaveita, joita en ole saanut toteutettua. 4.10. sattuu sopivasti viikonlopulle, joten ehkä lauantaina nautin tuoreita, tuoksuvia, itseleivottuja korvapuusteja.

Uusi aluevaltaus: salaattikastike

2008-09-25T20:26:00.007+03:00

Olen viime aikoina innostunut salaattikastikkeista - tai toistaiseksi vain yhdestä salaatinkastikkeesta. Olen treenannut perinteisen ranskalaisen salaatinkastikkeen kanssa, sillä satun kovasti pitämään sinappisista ja etikkaisista asioista. Ikkunalaudalla on ollut kasvamassa krassia, joka on sopinut hyvin antamaan makua. Tässä ohje:

pikkunippu krassia pilkottuna
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1/4 tl Dijon-sinappia
1/4 tl suolaa
valkopippuria
ripaus sokeria
4 rkl rypsiöljyä

Muut aineet paitsi öljy sekoitetaan kupposessa. Tämän jälkeen öljy lisätään ohuena norona tai tipoittain voimakkaasti sekoittaen. Näin öljystä ja etikasta saadaan aikaan sekoitus (kemia: emulsio), eivätkä ne jää erillisiksi kerroksiksi (kemia: faaseiksi!!!).

Salaattikastikeinnotuksen takia on pitänyt tehdä paljon salaatteja. Mielestäni sinappinen kastike sopii parhaiten ihan tavalliselle vihersalaatille, jolle on sitten pitänyt keksiä täyttävämpiä seuralaisia. Alkuviikosta tehtiin Limpun kanssa iltapalaksi juustokohokasta, ja tänään laitoin salaattiin parmesaania ja siemeniä.

Tänään tuli tehtyä myös omenapiirakka papan tuomista omenoista. Vähän jännittää, miltä se maistuu, sillä taikinapohja oli jotenkin outoa...

Unicafe-herkkua

2008-09-21T14:02:00.011+03:00

Unicafen juhlapäivä oli se, kun siellä oli tarjolla gruusialaista kaalivuokaa.

GRUUSIALAINEN KAALIVUOKA (halpaa ja hyvää!)

pieni, n 1 kg kaali
1 iso sipuli tai pari pientä
muutama valkosipulinkynsi
n. 1,5 prk tomaattipyrettä
sopivasti tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
pari maustekurkkua
1 prk smetanaa (enempi parempi)
juustoraastetta
mauteita, esim. suolaa, mustapippuria, timjamia, paprikajauhetta, chiliä

Kaali suikaloidaan melko pieneksi, ja sipuli ja valkosipuli pilkotaan. Ainekset heitetään isoon pataan ja kuullotetaan. Sekaan laitetaan tomaattiainekset ja mausteet ja vähän nestettä, ja annetaan hautua kypsäksi. (Eilen taisin hauduttaa pataa hellalla miedolla lämmöllä suunnilleen puolitoista tuntia.) Lopuksi pataan sekoitetaan smetana ja kuutioidut suolakurkut. Viimeisenä pata kumotaan uunivuokaan ja päälle ripotetaan juustoraastetta. Vuoka laitetaan vielä uuniin 200 asteeseen hautumaan täydelliseksi.

Tästä lähdettiin:

Ja tähän päädyttiin!

Limppu sanoi hiljattain, että ei mielellään syö ruokaa, jossa on kaalipitoisuus on yli 50 %. Parka ei ollut ymmärtänyt, että gruusialaisessa on kaalia ainakin 90 %, koska se on vaan niin hyvää. 5-vuotias Ilmarikin pyysi lisää, sitä ei ilmeisesti vielä olla aivopesty ajatuksella, että kaali on pahaa.

Kokkaillessani ja keittiössä siivoillessa mietiskelin, millainen viini gruusialaisen kaalivuoan kanssa voisi sopia. Punainen? Valkoinen? Ehkäpä joku kevyt punainen?

Illanistujaiset ja juustokohokasta

2008-09-15T18:24:00.018+03:00

Opiskelukaveritsygyjä oli lauantaina kylässä. Pitkään aikaan ei olla nähty tuolla porukalla, ja ennen ollaan istuttu baareissa. Nyt päätettiin viettää koti-ilta, ja tarjoiluiden tuomisessa oli selvä työnjako. Anna, Marsu ja Pamsu olivat viinivastaavia, Happo oli herkkuvastaava, Liisu toi patonkia ja juustoa ja minä vastasin muusta.

Bongasin jo pari viikkoa takaperin Glorian viini- ja ruokalehdestä juustokohokkaan reseptin, joka kuulosti tosi herkulliselta ja aika sopivalta illanistujaistarjottavalta vihreän salaatin kera. Pakko oli kokeilla, kun sattui sopiva tilaisuus.

SIENI-JUUSTOKOHOKAS

6-8 viipaletta leipää
6 paksuhkoa viipaletta cheddaria tai 4 dl vahvaa juustoraastetta
2-3 dl paistettuja sieniä
yrttejä (timjami, oregano, ruohosipuli)

Muna-maitoseos:
6 munaa
2 dl kermaa
4 dl maitoa
2-4 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

200 astetta 30 min

Aamupäivällä ladoin leipäviipaleet ison, voidellun uunivuoan pohjalle ja levitin siihen paketillisen cheddaria ja jonkun verran mustaa Turunmaata raastettuna, päälle pistin sekasieniä ja kuivattuja suppilovahveroita sekä tuoretta timjamia ja oreganoa. Munamaitoseos mausteineen kaadettiin päälle ja koko sotku laitettiin jääkaappiin imeytymään. Illalla vasta tsygyt olivat jo täällä, pistin kohokkaan uuniin. Se alkoi nousta vasta puolen tunnin jälkeen, ja kokonaisuudessaan se oli uunissa ainakin 45 minuuttia. Olen jostakin kuullut huhua, että kohokas saattaa lässähtää, jos uuninluukun avaa kesken kypsennyksen. En tiedä, koskeeko riski juuri tällaisia kohokkaita vai vain sellaisia, joihin munan keltuaiset ja valkuaiset laitetaan erikseen, mutta päädyin katselemaan kohokkaan kypsymistä ja kohoamista vain uunin ikkunan läpi.

Ennen uunia...

...ja uunin jälkeen.
Tulipa kohokkaasta muuten herkkua! Aika tuhtia tavaraa se oli ja vaatii ehdottomasti seurakseen runsaasti salaattia, mutta kaikki syötiiin. Veikkaan, että kohokas ei parane säilyttämisestä, joten hyvä että saatiin kaikki tuhottua.

Jälkiruoaksi söimme Creme Caramellia hedelmäsalaatin kera, joka on yksi parhaista jälkkäreistä mitä tiedän. Ekströmin Creme Caramel on muuten ihan ehdoton Tukholman-tuliainen, jota mutsi ja minä ollaan jo vuosikaudet kannettu pakettikaupalla kotiin Ruotsinmatkoilta. Vastaavaa ei käsittääkseni saa lainkaan Suomesta, joten kannattaa etsiä sitä seuraavalla Ruotsin-matkalla. Ihan joka ICAsta sitä ei välttämättä löydy, mutta NK:n alakerran herkkukaupan Creme Caramel -varastot on tullut tyhjennettyä useampaan kertaan.

Jälkiruoan jälkkärinä nautimme vielä juustoja ja hyviä viinejä. Shamppanja-pullokin oli vihdoin saatu viilennettyä. Joko shamppanja ei päässyt oikeuksiinsa muutaman viinilasillisen jälkeen, tai sitten minä olen vaan niin juntti etten tajua. Tämä shamppanja ei ollut mielestäni kovinkaan erikoista, vaan olen juonut ehdottomasti parempia sekä shamppanjoita että kuohuviinejä. Noh, ei kuitenkaan sovi valittaa, oikein onnistunut ilta ruokineen, viineineen ja seuran puolesta.

Rapujuhlat

2008-09-09T18:42:00.010+03:00

Muutamana viime vuonna meillä on saaren porukan kanssa ollut tapana järjestää rapujuhlat. Tähän asti olemme tyytyneet kiinalaisiin pakasterapuihin, joiden kovan kuoren takia ainakin meikäläinen on saanut sormet kipeäksi. Tänä vuonna teki mieli kokeilla kotimaisia rapuja, kun niiden runsasta määrää ja tavallista edullisempaa hintaa on niin kovasti hehkutettu.

Rapujuhlat olivat lauantaina. Päivä päätettiin jo kauan sitten, mutta valmistelut jäivät sitten viimeiseen hetkeen. Onneksi Webarista vasta torstaina tilatut ravut saatiin lauantaiksi. Eikä maksanut paljoa: valmiiksi keitetyt (vaikkakin melko pienet) täpläravut maksoivat vain pari euroa kappaleelta! Alkuruoaksi meillä oli Strömsön innoituksella valmistettua sipulikeittoa ja lämpimiä juustovoileipiä. (8 kpl pitkään oliiviöljyssä haudutettua sipulia, muutama valkosipulin kynsi, 0,5 l lihalientä, 0,5 l kuivaa valkoviiniä, pippuria, laakerinlehtiä ja timjamia). Muuten keitto oli oikein hyvää, mutta jatkossa taidan valita hieman vähemmän hapokasta viiniä keiton sekaan. Onneksi hapokkuus hieman taittui, kun keitto muhi vaikka kuinka kauan hellalla. Ihme kyllä keitto näytti maistuvan myös vajaa kaksivuotiaalle vieraalle. Alkon mukava myyjä suositteli ranskalaista kevyttä punaviiniä keitolle ja osui suosituksessa täysin nappiin!

Ravut nautimme perinteiseen tapaan paahtoleivällä, majoneesillä, tillillä ja sitruunalla, sekä kamalalla sotkulla ja servieteillä. Snapsin saimme tarjolle vasta ensimmäisten rapujen jälkeen, sillä light-kossu oli ehtinyt yön aikana jäätyä pakkasessa. Vaikka rapujen kuori oli kiinalaisia rapuja pehmeämpi, kahdeksan auki näperrettyä rapua oli aika passeli määrä. Mahtui mahaan sitten vielä jälkiruokakin, omenahyve ja vaniljajätski. Mums!

Possuttelua kesken työpäivän

2008-09-03T13:24:00.011+03:00

Olin keskustassa asioilla lounastaulla ja Kampissa sorruin erään pienen suklaapuodin tarjontaan. Jo useamman päivän on tehnyt kovasti mieli kunnon maitokahvia, ja Pulla tutustutti minut käsintehtyjen konvehtien ihmeellisen maailmaan muutama viikko takaperin... En ole koskaan ollut mikään suuri suklaan ystävä, mutta konvehdeissa on sitä pientä luksuksen ja possuttelun tuntua mitä kaiketi shamppanjan juomisessakin. (Shamppanjan juomisen hienoutta en ole vielä tajunnut, mutta näin minulle on kerrottu.) Muutama konvehti on aika täydellinen jälkiruoka, en muuta kaipaa.

Viisi ostin, kolme söin latten kanssa ja kaksi säästän toiseen kertaan.

(Toim. huom. ti 9.9: Työkaveri tarjosi tänään muutaman konvehdin samasta suklaapuodista ja yksi niistä maistui ihan SUPPILOVAHVEROLTA, eikä vain minun mielestäni. On hieman aikuisempaan makuun nuo suklaat...)

Kesän herkkuja

2008-09-02T20:28:00.010+03:00

Kesän aikana tuli tehtyä vaikka minkälaista herkkua, mutta ei kai niistä viitsi jälkeenpäin niin kovin paljoa kirjoittaa. Tässä kuitenkin muutamia kuvia ja ehkä ihan vähän reseptiä:

Naurissosekeitto ( Kasvislientä, viisi pientä valkoista naurista, kaksi pientä porkkanaa, sipuli ja desin verran ranskankermaa, mausteina mustapippuri ja persilja. Resepti löytyi Hesarin Ruokavuosi-opuksesta.)

Uudet perunat voinokareella, sillit ja savulohi

Paistetut ahvenfileet, uudet perunat uunissa ja kermaviilikastike

Jauhelihalla ja fetalla täytetyt paprikat ja tomaatti

Uunikasvikset fetalla ja possun sisäfile

Tämä muuten oli aika herkkua ja enteilee selkeästi syksyä. Idea tuli Mitä tänään syötäisiin -ohjelmasta, jota en juuri koskaan katso, mutta tällä kertaa sattui televisio olemaan päällä alkuillasta. Olympialaisten syy?

Olipas hankalaa

2008-09-02T18:51:00.006+03:00

Tämän pitkäänsuunnitellun blogin aloittamisen vaikein vaihe oli keksiä blogille kelvollinen nimi. Vaihtoehtoja olivat mm. seuraavat:

- o_O ja lupa kattaa
- Ihana paisti uunissa
- Kinkkua, kinkkua
- Kinkkuelämää
- Piikki lihassa, nakit silmillä
- Fatman ja (s)yön piparit

Saa nähdä, olenko tyytyväinen Suurmestari Salamiin. Munavoileipäkin olisi ehkä kelvannut. Ainahan nimen voi vaihtaa.